Koko kotiinlähtö tuli eilenesille kuin kulman takaa, kun ensimmäiset vaihtarit suuntasivat pois Keimyungista.Varsinkin kun halasin yhdysvaltaista tyttöä, tajusin, että hitsi sentään, envälttämättä näe näitä ihmisiä koskaan, siinä silloin ensimmäisen kerran tulihaikea mieli jättää tämä kampus ja kaikki uudet ystävät.

Mutta kaikkea aikansa,todellisuudessa olen aika korviani myöten varsinkin tätä asuntolaelämää, enkätakuulla jää haikeana katsomaan Keli-taloa, kun tiistaina oven takanani suljen.Jotta, te oikeasti ymmärtäisitte, miksi me vaihtarit olemme koko syksyn ajanpurnanneet tätä asuntolaelämää, kerron hieman faktoja Keli-talostamme ja sielläasumisesta. Varoitus lopputekstistä! Se sisältää aikamoista marmatusta jatunteiden purkamista, jos et siis halua pilata päivääsi minun marmatuksianilukiessani, suosittelen katselemaan vaikka valokuviamme syksyn varrelta :)

Nyt se siis alkaa…

Jo itse 10 m2 huone muistuttaaenemmän vankilan selliä kuin mukavaa asuntoa, johon olisi opiskelujen jälkeenmukava tulla rentoutumaan ja nauttimaan vapaa-ajasta. Ja koska lattiapinta-alaaei ole yhtään ylimääräistä, olemme nukkuneet kerrossängyissä. Sänkyjen patjateivät ole kuin hitusen bambumattoja paksumpia, joten puutunut kylki ja kipeäselkä ovat aika arkipäivää. Minä olen yrittänyt kovaa sänkyäni pehmentää omallapeitollani, mistä johtuen olen koko syksyn nukkunut makuupussissa. Kuinkaluksukselta varmaan tuntuukaan käpertyä peiton sisään liukkaan makuupussinsijasta :)

Kuten olen aiemmin maininnut,arpaonni huonekavereiden jaossa ei suosinut minua. Alku meillä sujui ihanhyvin, mutta viimeiset puolitoistakuukautta ovat olleet tuskien taivalta.Jossain vaiheessa hän lopetti minulle puhumisen, ja kun kyselin päivänkuulumisia, hänen vastauksensa oli ”so so” tarkoittaa suomeksi ”niin ja näin”.Jossain vaiheessa saattoi siis kulua, että emme päivän aika vaihtaneet sanaakaan.Varsinkaan kun en edes aamulla saanut vastausta hyvänhuomen – toivotukseeni. Huonekaveriniei oikein edes ymmärtänyt sitä, että puoli yhden aikaan yöllä ei ehkä olekohteliasta huudattaa Spice-girlsien kymmenen vuoden takaisia hittibiisejä, josminä olen menossa jo nukkumaan. Tässä vaiheessa kun pyysin häntä ystävällisestikäyttämään kuulokkeita, sain vastaukseksi ilkeännäköisen tiuskauksen ja katseenkuin sitruunan syöneeltä. Sama ongelma on joka ilta kattovalomme kanssa. Koskanukun yläsängyssä aivan valoa alapuolella, nukkuminen valopäällä on lähesmahdotonta, vaikka silmälaput silmillä olisikin. Koska yleisesti kaikkikorealaiset käyttävät omia pöytälamppuja silloin kun huonekaveri nukkuu, minunhuonekaverini on taas joka ilta ollut hapan kuin sitruunan syönyt, kun olenkysynyt, saanko sammuttaa päävalon. Huonekaverilleni taitaa olla siis hieman vaikea asettua muiden ihmistenasemaan…

Mitä vielä musiikin kuunteluuntulee, niin huonekaverillani on eräänlainen taipumus kuunnella musiikkiarepeatilla. Esimerkiksi näin joulun alla, olin ensin iloinen, kun hän ryhtyikuuntelemaan joululauluja ilman kuulokkeita. Ajattelin, että mukava, nytminäkin kuulen hieman joulubiisejä, siinä vaiheessa kun olimme kuunnelleetRudolf the Rednose Reindear-kappaletta taukoamatta ainakin yli puolituntia,tuntui kuin seinät kaatuisivat päälle. Älkää siis ihmetelkö, jos jouluna olenkorviani myöten täynnä Petteri Punakuonon englanninkielistä versiota.

Vielä sen verran avaudun ihanastahuonekaveristani, että hänen tapaistaan on kerätä ihmeellisiä vaatekasojapitkin suuren huoneemme lattiaa (eikös tämän pitänyt ole tyypillistäsuomalaisille miehille?) Jos siis minä keräisin yhtä massiiviset kasatvaatteita, vanupuikkoja, sukkahousuja ym. lattiallemme, meillä ei olisi ollenkaanlattiatilaa, vaan saisimme hankkia siivet, jos haluaisimme päästä koulupöydänluota ovelle (minkä edusta yleensä on useiden erilaisten kenkäparien peitossa).Olenkin ikuistanut huoneemme muutamaan valokuvaan ja videoon, joten pääsetteaistimaan sekaisen tunnelmamme rakkaassa huoneessamme.

Onneksi en ole ainoa, joka onkärsinyt aasialaisten erilaisista nukkumaanmenoajoista. Myös Markus onvalitellut sitä, kuinka kämppiksen kaverit ravaavat huoneessa useaan otteeseensuomalaisille tyypillisenä uniaikana. Itselleni piste iin: n päälle oli se, kunkämppikseni lähti yhtenä iltana teille tietämättömille, mistä ensin oliniloinen, kun ajattelin, että saan käydä nukkumaan rauhassa. Ilo muuttui pianärsytykseksi, kun tajusin, että hän oli unohtanut puhelimensa pöydälle. Vieläkahden aikaan yöllä kuunnellessani korealaista lastenlaulu- soittoääntä, tulisellainen olo, että pian puhelin lentää pihalle kuin leppäkeihäs. Silloin voinsanoa, että huoneen jakaminen korealaisen kämppiksen kanssa tuntuitoivottomalta, ja ikävä omaa asuntoa ja rauhaa Suomessa oli suuri.

Siirryn marmatuslistallanieteenpäin. Seuraavaksi lämmin vesi ja suihkuajat. Kuten olen jo aiemminmaininnut täällä asuntolassa saa lämmintä vettä ainoastaan illalla ja aamulla.Ei tule siis kuulonkaan, että päivällä lähtisi käymään lenkillä tai muutenurheilemassa, sillä vaihtoehtona urheilusuorituksen jälkeen olisijääkylmäsuihku tai muutaman tunnin suihkun odottelu hikisissä kamppeissa,kuulostaako miellyttävältä? Koska yleisissäkin paikoissa lämmin vesi on aikatuntematon käsite, niin ihan niin perusjuttu kuin käsien peseminen lämpimällävedellä on mahdotonta. En halua kuulostaa nipottajalta, mutta varsinkin näinkylmällä säällä oli miellyttävää pestä kädet lämpimällä vedellä jääkylmän vedensijasta, edes silloin tällöin. Koreassa ei saa juoda vesijohtovettä ellei sitäole keitetty. Meidän elämäämme täällä on helpotettu sillä, että asuntolassa onkaksi vesiautomaattia, josta tulee sekä kuumaa että kylmää vettä taikorjaisinko PITÄISI tulla. Viime päivinä ne ovat reistailleet aiempaa useammin,joten kuumaa vettä on saanut lähteä metsästämään muihin rakennuksiin. Huippuoli se kun eräänä iltana kaikki vesiautomaatit oli rikki, joten jouduinnappaamaan pari maitohappobakteeria siltä varalta, että en saa mahatautia,koska jouduin pesemään hampaat vesijohtovedellä. On siis aika luksusta, kunSuomeen palattaessa voi juoda sitä vettä joka tulee hanasta, eikä tarvitsepelätä pöpöjä ja bakteereja.  

Ja lista sen kun jatkuu. Ruoka.Voi, että minä olen täynnä Korean makeaa ja tulista ruokaa. Varsinkin kunasuntolan ruokalan päivällistarjonta vaihtelee maan ja taivaan välillä. Välillä(hyvin harvoin kylläkin) maha on tyytyväinen ja täynnä kun astelen poisruokalasta. Usein mahaani kaivertaa ruuan jälkeen nälkä, mikä on yleensätäytettävä hedelmillä ja leivällä. Onneksi olemme löytäneet pullaa rouheisempaaleipää, ja hedelmät ovat edullisia, joten niiden syömisestä on muodostunuttapa, joka on yksi päivän kohokohdistani.

Vaatteiden peseminen. Jokaisellakerroksella täällä asuntolassa on oma pesukone, ne vain sattuvat toimimaanhieman vaihtelevasti. Sattui tässä syksyn aikaan minulle, että tulinpäivällisen jälkeen katsomaan, kuinka pyykkini jakselevat koneessa, jayllätyksekseni löysin nenälleen kaatuneen koneen (oli tippunut pieneltäkorokkeelta, jolla kone yleensä seisoo) joka suihkusi vettä pitkin ja poikinpesuhuonetta. Onneksi saksalaiset pojat tulivat apuuni sammuttamaansuihkulähteeni. No tämän seurauksena pesuhuone muistutti lähinnä uima-allastaja kerroksemme konetta komisti epäkunnossa -lappu. Tämä pulju ei suinkaanvaihtanut liikkuvaa konetta uuteen, vaan vaihtoi ainoastaan hajonneen letkun.Tämän seurauksena olen useaan otteeseen nähnyt samaisen koneen ottaneennenäkosketusta lattiaan. Onkin vain ajan kysymys, koska joku sää sähköiskunhajonneesta koneesta ja suihkuavasta vedestä!

Vaatteiden kuivaaminen onkinsitten oma marmattamisen aiheensa. Koska meillä ei ole minkäänlaistakuivaushuonetta, ja ainoa tarjolla oleva kuivausrumpu on vuodelta mies jakirves, ainoa paikka, jossa pyykit voi kuivattaa, on oma huone. Tulipalovaarantakia kun pyykkiä ei voi kuivattaa käytävällä. On siinä huoneen kosteusarvotkatossa kun parhaimmillaan kahden asukkaan pyykit ovat kuivumassa 10 m2huoneessa. Ja koska ylimääräistä tilaa ei todellakaan ole, olen tottunutsiihen, että yläsänkyni kaiteet on vuorattu milloin urheilutopeilla, milloinpikkuhousuilla. Olkaa siis suomalaiset opiskelijat tyytyväisiä siihen, ettäasuntola tarjoaa kuivaushuoneen, jossa pyykki kuivuu salamannopeasti.

Eiköhän siinä tullut jo tarpeeksimarmatettua. Kummasti sitä on keveämpi olo, kun sai hieman purettua pahaa oloa.Pitääkin lähteä katsomaan, onko pyykkikone vielä pystyssä vai tulviikopesuhuone sähköistettyä vettä.

Mukavaa joulunodotusta kaikille japian nähdään :)

Taas ollaan takaisin Daegussa tuolta maailman kolmanneksitai neljänneksi suurimmasta metropolista, Seoulista. Olihan taas mukava palataomaan Korean kotikaupunkiin, vaikka asuntolaan palaaminen tuntuu aina vaanenemmän ja enemmän painajaiselta. Mutta kummasti se auttaa, kun saa muidensuomalaisten kanssa purnata asuntolassa asumisen vaikeutta, ja tajuta, ettähittovie, en olekaan ainoa, joka on kurkkua myöten täynnä huoneen jakamistaaasialaisen kanssa, joka ei ymmärrä ottaa muita ihmisiä huomioon.

Mutta nyt siis hieman palailua itsenäisyyspäivän tunnelmiin.Suomen suurlähettiläs oli kutsunut meidät, kuten kaikki muutkin Koreassa asuvatsuomalaiset itsenäisyyspäivänvastaanotolle Seouliin. Vastaanotto pidettiinSeoulin suurimmassa hotellissa, joka olikin jotakin todella suurta ja kallista.Halvin huone tuolta yltiökalliista huoneesta irtoaa noin 400 eurolla, joten eiollut aivan sopiva meidän budjettiimme yöpymistä ajatellen. Lähdimme täältäDaegusta kohti Seoulia jo aamulla todella aikaisin KTX-junalla, joka pinkaiseesinne alle kahdessa tunnissa. Saattoi siinä olla korealaisilla hiemanihmettelemistä, kun ängin yltiöpieneen junanvessaan kaikkien kimsujen jakampsujeni kanssa vaihtamaan juhlavaatteita (enhän voinut koko matkaa matkustaapienessä juhlahameessa). Loppujen lopuksi sain juhlavaatteet ylleni jatepastelin pitkin Seulin katuja juhlahameessani ja tennareissa (en saanutSuomesta mahtumaan mukaani talvisia juhlakenkiä). No juhlien jälkeentuhkimotarina loppui, ja normivaatteet vaihtuivat ylle Lotte-hotellin vessassa,ja en enää kummastuttanut tennarihamemuodillani.

Mutta itse juhla oli todella hieno. Itse asiassajuhlavieraista suurin osa oli korealaisia ja suomalaisia oli vain pieni ripaus.Kuitenkin niin monen suomalaisen näkeminen tuntui todella erikoiselta javarsinkin suomen puhuminen muille kuin täällä asuville vaihtareille oli ensinhämmentävää. Varsinkin korkea-arvoisille ihmisille puhuminen suomeksi olivaikeaa, niin hassulta kuin se saattaa kuulostaakin. Toivoimme niin kovastisaavamme syödä vaikka edes keitettyjä perunoita tai lihapullia, mutta seosoittautui vain haaveeksi. Ruoka oli kyllä todella hyvää ja maukasta, mutta eiyhtään suomalaista. Ei sentään kimchiä, mutta esim. friteerattua kanaahapanimeläkastikkeessa, eli itsenäisyyspäivän juhla-ateria aasialaisittain. Tarjollaoli todella paljon erilaista lihaa, mikä lämmitti Markuksen ja muiden miestenmieltä todella paljon. Minun mahani sanoi riks raks ja poks jo ensimmäisenliha-annoksen jälkeen, joten keskityin lähinnä hedelmätarjoiluun aina mansikoistaverkkomeloniin.  Kuten Markus jo aiemminmainitsi, täällä tuoreen salaatin syöminen on jotakin todella luksusta.Vihannekset ovat yltiökalliita, joten ruokalassamme tarjoillaan hyvää salaattiavain suurina juhlina. Silloin vietänkin aikaa ruokalassa tuplaten kauemmin, jahiivin salaattiastialle aina kun keittiöleidien silmä välttää (usein kunsalaattia saa ottaa vain määrätyn verran). Onneksi kadulla myytävätperushedelmät ovat mukavan hintaisia, joten opiskelijabudjetillakin hedelmiävoi ostaa huoletta. Ainakin minä olen ostanut, sillä hedelmien syömisestä ontullut yksi päivän kohokohdista.

Pitää vielä mainita korealaisesta kampaamokäynnistäni. Koskaluoja ei ole suonut minulle ihan niin vaaleaa päätä, kuin välillä sen haluaisinolevan, jouduin turvautumaan kampuksemme kampaamopalveluun juurikasvunpeittämiseksi. Tarkoituksenani oli saada vaaleita raitoja, joilla juurikasvupeittyy mukavasti. Koska yksikään korealaisista ystävistäni ei joutanut mukaanitulkiksi kampaamoon, suuntasin sinne keltainen pos it-lappu kourassa, jossaluki koreaksi ”haluaisin vaaleita raitoja, kiitos. Etsin odotellessani vieläkirjasta kuvan, jossa pää oli täynnä raitoja ja hoin herkeämättä Blitz, blitz(en ole varma kuinka kirjoitetaan, mutta tarkoittaa hiusraitoja). Kuitenkinsiinä vaiheessa, kun istuin tuolissa hiustyvi täynnä jotain sinistä mönjää,tajusin, että ei tämä tyttö taida raitoja saada. No lopputulos muistuttaalähinnä kirkkaankeltaista ohrapeltoa eikä niinkään luonnollisen vaaleitaraitoja. Tilannetta kuvaa hyvin täällä yleiseksi muodostunut sanonta”pahemminkin asiat voisivat olla”, niin kuin erään saksalaisen opettajankohdalla. Meidän koreankielen opettajamme nimittäin kertoi, kuinka saksalainenmiesopettaja oli käynyt samaisessa kampaamossa muutamaviikko sittenhiustenleikkuussa, mutta leikattujen hiusten lisäksi, kampaaja oli leikannutpalan miehen korvasta pois. Pala oli ollut oikein kunnon kokoinen, joten hänetoli toimitettu sairaalaan jatkotoimenpiteisiin. Saan siis olla edelleentyytyväinen, että molemmat korvat ovat tallella, vaikka pää hieman ohrapeltoamuistuttaakin :)

Ensi viikolla alkaa loppukoeviikko. Onneksi meillä ei olekokeita kuin kielestä, kulttuurista ja taekwondosta, joten meidän ei tarvitselukea hullunlailla läpi vuorokauden niin kuin korealaisten. Taekwondossa meilläon punaisenvyön koe, joten jos hyvin menee, niin tulemme kotisuomeen punaistenvöidenomistajina. Muutenkin kannattaa olla varuillaan, sillä olemme harjoitelleetsellaisia sarjoja potkuja ja lyöntejä että oksat pois. Ei siis kannata tullaminullekaan turhaan ryppyilemään :) Kävi nimittäin edellisellätaekwondo-tunnilla niin, että potkaisin saksalaista poikaa vahingossa polvellasuoraan päähän. Harjoittelimme kahdestaan yhtä sarjaa, jossa ensin tuleepotkaista mahaan ja tämän jälkeen vasta päähän. Unohdin sen mahaan suunnatunpotkun, ja suuntasin polveni kohti parini päätä, koska hän valmistautuimahapotkuun jännittämällä vatsalihaksia, ja laskemalla hieman päätään, pamautinpolveni suoraan hänen silmäkulmaan. Isku oli melko voimakas, sillä tunsin senmyös omassa polvessani, miltä mahtoikaan tuntua silmäkulmassa? Onnionnettomuudessa, että mitään pahempaa ei sattunut, ja näin jälkeenpäin olemmevain nauraneet asialle. Saa nähdä uskaltautuuko kukaan pojista parikseni ensitunnilla… Tarkennus vielä huolestuneelle äidille, että yleensä potkut jalyönnit eivät osu kehoon, sillä hahmotamme vain liikeratoja. Ei siis tarvitseolla huolissaan siitä, että tulemme takaisin pää kainalossa. Ja yleensätunnilla harjoittelemmekin liikesarjoja, ei mitään taistelujuttuja.

Mahtava reissu nousevan auringonmaahan on takanapäin. Aika täällä Daegussa hurahtaa niin nopeasti eteenpäin,että ei meinaa aikaa riittää edes blogin päivittämiseen. Koska loppukokeetlähestyvät, ympärillä pyörii puoliväsyneitä korealaisia, jotka valvovataamuyöhön lukiessaan tentteihin. Täytyy kyllä myöntää, että itselläkinnukkumaanmeno on venynyt päälle puolen yön, kun olen vääntänyt kymmensivuista englanninkielistätekstiä Koreassa sijaitsevista maailman perintökohteista. Onneksi meidän tulevaloppukoeviikko on todella iisibiisi korealaisiin verrattuna, ja olenkin moneenotteeseen kuullut heidän suustaan, ” I envy you = olen katellinen sulle” Tuostalauseesta onkin tullut eräänlainen vitsi täällä, sillä lähes joka päiväkorelaiset envyy meitä vaihtareita, milloin mistäkin syystä. Okei, mutta nytmenen siihen pääasiaan eli meidän Japanin reissuumme.

Meidän koko syksyn yhtenätavoitteenamme oli ollut, että pääsemme käymään Japanissa. Ensin luulimme senkaatuvan todella kallisiin matkoihin, mutta löysimme onneksemme edullisenpakettimatkan samalta matkatoimistolta, kuin Shanghain reissummekin. Kokomatkasta pulitimme 400 000 wonia eli hieman alle 300 euroa. Olimmereissussa 5 päivää, ja taasen kerran hinta sisälsi kaiken; laivamatkat,turistireissut Japanissa, hotellit, ruuat ym. Kokonaisuudessaan Japani onkallis verrattuna Kiinaan ja Koreaan, joten teimme oikein onnistuneen löydön. Tälläkertaa emme lähteneet matkalle kahdestaan, vaan mukaamme lyöttäytyi saksalainenja itävaltalainen vaihtarikaverimme. Täytyy myöntää, että välillä oli aikamielenkiintoista matkata kolmen miehen kanssa, aina kun ei naisen logiikka jaajattelu mene yksiin miesten kanssa :)

Tällä kertaa emme istuneetkaanpeppujamme puuduksiin bussimatkalla Incheonin lentokentälle, vaan matkasimmeJapaniin laivalla Busanin satamasta. Odotimme innolla laivamatkaa, varsinkinkun korealaiset olivat hieman naureskelleet valinnallemme, ja varoitelleetetukäteen laivasta. Jo alussa saimme hieman kummasteltavaa, sillä opas kertoimeille, että pitäkää arvotavarat mukana, sillä hyteissä ei ole ovia. Luulinsen, tarkoittaan, että ovissa ei ole lukkoa, mutta hytissä EI todellakaan ollutovea. Oven asemaa ajoi kangasverho! Varmaan missään muualla maailmassa ei olisimahdollista jättää kaikkia omia tavaroitaan hyttiin, johon kuka tahansa pääsisivisiitille. Täällä ei tullut missään vaiheessa edes mieleen, että joku olisinyysinyt vaatteet tai tuliaiset. Hytissä ei ollut kuin kaksi sänkyä, joten meMarkuksen kanssa saimme lattiamajoituksen. Onneksemme lattiamajoitus olitarkoitettu neljälle, joten saimme tuplaten peittoja patjoiksemme. Niinhassulta kun se kuulostaakin, niin tällä kertaa lattiamajoitus olihuomattavasti pehmeämpi kuin kalliiden korealaisen hotelleiden sängyt. En olenimittäin vielä löytänyt Koreasta hotellia, jonka sänky olisi ollut mukavanpehmeä, vaan yleensä ne muistuttavat laverisänkyä muutaman sentinvaahtomuovipatjan kera (näin kärkkäästi kirjoittaen).

Laivalla odotimme päivälliseltäjotain ruotsinlaivojen tapaisia notkuvia seisovia pöytiä, mutta totuus olijotain karumpaa. Ruoka oli vain aavistuksen verran parempaa kuin asuntolaruoka,ja aikaa mutusteluun oli varattu 15 minuuttia. Ei siis mahdollisuuttasantsaukselle (vaikka ei kyllä ruokaa lisää olisi mieli tehnytkään).  Se siis siitä nautiskelusta ja viininsiemailusta herkku ruuan kanssa. Tarjolla oli vain vettä, ja sekinpahvimukeista. Laivan sauna olikin todella mukava yllätys, ja mielen kohentajapäivällisen jälkeen. Ilmainen fläsbäkki Suomen maalle. Ei siis mitäänkrumeruuleja jade- tai höyrysaunoja, vaan perinteinen sauna, jossa asteita 90.Voi että, mikä nautinto! Tosin kiulua ei saunasta löytynyt. Eikä tosin kiukkaankiviä, joten se niistä varsinaisista löylyistä!

Japanin maalla vierailimmeOsakassa, Kiotossa, Narassa sekä Kobessa. Kaikki kaupungit sijaitsevatmukavasti lähekkäin, joten samanlaista linja-automaratonia kuin Shanghaissa eitarvinnut tällä kertaa kestää. Kaikkien hienojen temppeleiden ja palatsiennimiä, joita Japanissa näimme, en voi mitenkään muistaa, joten en vaivaa teitäeriskummallisilla aasialaisilla nimillä. Kävimme ainakin vierailemassa maailmansuurimmassa temppelissä, joka on samalla maailman suurin puurakennus. Temppelialueoli täynnä todella kesyjä peuroja, joista tuli minulle matkan aikana todellahyviä kavereita. Kokonaisuudessaan Japanin temppelit ovat ihan erilaisia kuinKoreassa tai Kiinassa. Siinä missä Kiinan temppelit ovat mahtavankoristeellisia luomuksia (paljon kultaa ja värejä) Japanin temppelit ovat hyvinpelkistettyjä ja lähinnä mustan ja ruskean puhuvia.

Japani on tunnettu kylpylöistään.Myös me pääsimme nauttimaan yhdestä Japanin kuuluisimmista kylpylöistä jaeteenkin sen rautakylvystä, minkä aromit ja väri ovat peräisin vuorienuumenista. Koska olin tietenkin ensimmäistä kertaa vastaavanlaisessahemmottelupaikassa Japaninmaalla, en tiennyt, mikä se ihmeellinen rautakylpyoikein on. Istahdin yhteen altaaseen, ja nautiskelin kuumasta kylvystä, kunneseräs ystävällinen japanilainen tyttö kertoi minulle englanniksi, että sekuuluisa rautakylpy on viereinen allas, eikä suinkaan tämä vesipalju. Kiitinkohteliaasti neuvosta ja astelin seuraavaan altaaseen. Kuinkas minä sitä olisinoikein voinut tietää, samanlaiselta kun ne altaan näyttävät. Olisi sejälkeenpäin ollut noloa huomata, että kuuluisa rautakylpy jäi kokematta siksi,että istuskeli vain ”vesisaavissa”.

Hotelli oli kuin suoraan80-luvulta. Remonttia siellä ei oltu tehty sitten avajaispäivän ja wc oli kuinlaivan toiletti. Olivatkohan saaneet ylijäämä erän joltain laivanrakentajalta?Positiivista oli se, että matkaa keskustaan ei ollut jalan kuin 10 minuuttia jaruoka oli hotellissa taivaallisen hyvää. Ainiin ja sänky oli todella pehmeä.Pehmeä sänky ja hyvä ruoka olivat ainakin minulle aivan riittävät ja tärkeimmätasiat haettaessa välimatkaa asuntolassa asumiseen. Koska kerrankin pääsimmenauttimaan myös Japanin illasta, käytimme tilaisuuden hyväksi. Viimeisenäiltana kävelimme 6 tuntia pitkin Osakan keskustaa samalla nauttienJapanilaisesta tunnelmasta kuin myös etsien sarjakuvakauppoja. Kauppoja eilöytynyt, mutta pelihalleja senkin edestä. Ja minä kun luulin, että korealaisetovat hulluja pelihalliaddiktoituneita, mutta täytyy myöntää olevani väärässä. Järjetöntämeteliä pitävät pelihallit olivat täynnä ihmisiä aina pikkupojista pukumiehiin.Business-miehet menevät siis raskaan työpäivän jälkeen hieman tuulettumaan, jatuhlaamaan rahojaan pelihallien rally- ja ravipeleihin. Kaikista järjettömintä,mitä pelihallissa huomasin, oli juoksumatto, jossa japanilainen juoksihikihatussa mahdollisimman lujaa ja ulkoilutti virtuaalista koiraa. Edessäolevassa näytössä juoksi koira, jota juoksumatolla juokseva ihminen oliulkoiluttamassa. Mitä kovemmin juoksit, sitä paremmat pisteet pelistä sait.Voiko olla siis mitään järjettömintä tapaa tuhlata rahoja? Sen sijaan, ettälähtisit pihalle ulkoilmaan, tuhlaat rahaa siihen, että saat juostavirtuaalisen koiran kanssa sisällä pelihallissa. Että näin Japanissa. Ainiin japelihallissa ei voinut lunastaa mitään voitetuilla poleteilla, joten rahaakului ja metellikolikkoja kertyi!

Muitakin kummallisuuksia eteensattui, jos jonkin moisia. Muun muassa Mc Donaldsissa oli wc-pönttö, jostakuului puron solinaa ja linnun laulua ja pisteenä I:n päälle, se veti itseitsensä. Eipähän ole sellaista pönttöä tullut vastaan aiemmin ei Euroopassaeikä Koreassa. Muutenkin Japani oli todella siisti ja puhdas valtio. Jopasementtiautot olivat niin puhtaita, että oikein heräsi epäily, ovatko ne edessementtihommissa. Ei voi muuta kuin ihailla sitä, kuinka kaupunki pidetäänkauniina, vaikka asukkaita paljon onkin. Mutta ei kaikki ole kuitenkaan niinruusuilla tanssimista, miltä elämä päivän valossa näyttää. Illalla matkallatakaisin hotellille näimme, kuinka katujen varsille oli kerääntynyt paljon kodittomiaihmisiä nukkumaan pahvilaatikoihin makuupusseihin käpertyneinä.

Sitten vielä hieman iloisempiinjuttuihin, ennen kuin lopetan raporttini nousevan auringon maasta. Ruoka olinimittäin todella herkullista, ja etenkin salaatti- ja hedelmävalikoimathotellin päivällisellä saivat suupieleni nousemaan ainakin korviin asti. Ai,että nautin tavallisesta salaatista ja vihanneksista. Kuinka keitettykukkakaali voikaan maistua niin taivaalliselta? Yksin reissun kohokohdista olise, kun poikien kanssa, kävimme paikallisessa pienessä ravintolabaarissanauttimassa sushia ja sakea. En tiennytkään, kuinka raaka kala voi olla niinhyvää, riisiviinasta en kyllä voi samaa sanoa :)

Lisäilen vielä kuvia ja parijuttua Tean jatkoksi. Ensimmäisenä päivänä ajoimme bussilla Osakasta Kobeenmatkakesti noin tunnin ja kertaakaan emme koskettaneet maan pintaa. Ajoimmesiis sillalta toiselle noin 45 km. Aivan uskomattomia rakennelmia. Totaalisen epätodellisiamaisemia suomalais silmille. Kolmessa kerroksessa erilaisia rautarakenelmia,vasemmanpuoleinen ja useimmiten yksisuuntainen liikenne. Kobessa ensitöiksemmemenimme syömään korkeaan pikku-pilvenpiirtäjään lounasta, arvatenkinherkullista ja Suomessa nautittuna äärettömän kallista. Vierailimme Kobekuuluisalla maanjäristys alueella Edellinen suuri maanjäristys oli vuonna 1995.Kyseinen luonnonilmiö vaati noin 5500 ihmisen hengen ja kymmeniä tuhansialoukkaantui. Japani on erittäin riskialtis alue maanjäristyksille, eteenkinalue jollavierailimme. Tokioon odotetaan seuraavaa suurta maanjäristystäseuraavan 30 vuoden aikana. Toivottavasti rakennustekniikka etii edelle, muttatuho tulee olemaan yli 30 miljoonan metropolissa valtava.

Mieli tekisi kirjoittaa lisääjuttuja, mutta kerron niitä sitten myöhemmin ajan kanssa, sillä huomennastarttaamme klo7 luotijunalla itsenäisyypäivän kutsuille Soulin yhteenhienoimpaan hotelliin Suurlähtettilään kutsumana.Mut yksi juttu on pakko kertoalaivalta! Vai pitäisikö?

Tealla on perinteisiämatkailujuttuja, mutta minun pitää aina kokeilumielessä testa vähän kaikkiaerikoisuuksia. Olimme viettämässä iltaa keula kohti Busania, kun yllätti perinsuomalainen veden heitto- hätä. Astelin reippaasti karaokekilpailun väliajallalaivan vessaan. Vaihtoehtoina, peruskorealainen pissilaari, eurooppalainen vessa,japanilainen lattiareikävessa sekä avaruusalukselta näyttävä ”vessanpytty”.Muutama Asahi olut alla ajattelin, että nyt on parempi kokeilla tuota varsinvierasta kummajaista ja päätin istahtaa toviksi. 15 eri väristä nappia, tekstitkoreaksi ja japaniks, istuin lämmitin ja muut hienoudet, suihkut joka lähtöönja kaikkia todella outoja värkejä. Empä viitsi kuvailla liikoja, kukintutustukoon mikäli Aasian päin joskus matkustaa. No kokemusta rikkaanpa nousinylös ja olin lähdössä takaisin ystävien seuraan, kunnes mieleen juolahtikysymys, mistähän nuo toiminnot oiken tulevat, kun pytty näytää sisältä ihannormaalilta. Eipä siinä muuta kuin silmät tarkkana pää melkein pyntyssä japarit napin painallukset. Siinä samassa tuokiossa pytystä nousi vettä lattiastakattoon asti roiskiva rantakäärmeen näköinen muovilonkero.Loputulos onkinvarsin arvatta. Yhden neliämetrin vessasta astui ulos suht kauttaaltaan märkä,mutta tyytyväinen mies yhtä kokemusta taas rikkaanpana. Siinä sitten oli virkistäväkokemus Japanin laivalta. Vaatteet vaihtoon ja takaisin karaoke kilpailuihin.Ilta oli viel aika pitkä, mutta se onkin jo sitten taas toinen juttu!

Taas on kello 0100 yöaikaa jahuonekaveri lukee ja lukee! Ainiin sain tänään itävallan kaverilta toisenpatjan!!!!!!!!!!!! Yli kolme kuukautta onkin tullut nukuttua sitten, että öisinherää kun on nukunnut liian kauan esim. kyljellään! Tänään oli salaattiapäivällisellä, huh tuota onnen hetkeä. Sanoo kaveri, joka ei yleensä kaninruoasta ole innostunut. Sanoin eilen Tealle, etten koskaan aikaisemminelämässäni syönyt näin paljon hedelmiä, viikko annos on varmaan 600-800%entiseen verrattuna. TAHTOO ISON LIHAPIIRKAN, tai EDES puolikas ja edes yks norminakki!Alkoi kuola erittymään suusssa, pakko lopettaa. Eilen söin kolme palaa äitinlähettämiä hapankorppua. Se oli todellinen onnenhetki ja jos olen rehellinenniin nuolaisiin leipää pari kertaa, sillä jos et tienyt niin se maistuu hiemansuolaiselta. Mauste jota tässä maassa on niukalti. Taidan olla vähän hullu! Japakko sanoa vielä, että alan olla täynnä tätä ihmisten väenpaljoutta. Sitäensin luulee, että siihen tottuu, mutta HERMOHAN siinä menee. Vaikka yrittäisikuinka olla loputtomaan asti kärsivällinen niin kyllä se vanha kunnon perkeleon ilmaan muutaman kerran pärähtänyt.

Huh, mitä avautumista! Armeija onopettanut!  Täällä kaikki kuitenkin hyvinja hommat senkuin jatkuvat. Terveisiä kaikille ja postia ei sitten kannata enäätännepäin lähetellä. Ei olla varmaan loppu aikaa Daegussa vaan Souliinseuduilla. Daegu vaikenee.

p.s Edes kolme muruapaistinpannulla ruskistettua sika-nautajauhelihaa!

Nyt kirjoittelen hieman aatoksiani viime viikonloppuisestatemppelivierailusta. Viikko on ollut yhtä matalalentoa, joten ajatusten kasaankokoaminen on hieman venähtänyt. Matkasimme siis viime viikon lauantaina viidenmuun vaihtaritytön kanssa tutustumaan Golgul temppeliin ja etenkinbuddhalaisten munkkien elämään. Hyppäsimme siis munkkien saappaisiinvuorokauden ajaksi.

16.30 Saavuimme asuntolaan ja saimme oman huoneen. Temppelivierailun ajan asuimme meille suunnatussa asuntolassa, joka oli tarkoitettu ainoastaannaisille, temppelissä naiset ja miehet asuvat nimittäin eri rakennuksissa.Asuntola oli varmaankin juuri valmistunut, sillä se vielä ”kiilteliuutuuttaan”, oma vessa ja suihku olivat luksusta vaikka korealaiseen tapaanlattialla nukuimmekin. Korealaisen lämmitysjärjestelmän ansioista lattia oliihanan lämmin, ja mukavaa vastapainoa kylmälle ulkoilmalle. Lattia oli oikeastiniin kuuma, että mietimme, olisiko kananmunan paistaminen onnistunut siinä,kuka tietää…

17.50 Päivällinen. Temppelissä syödään ainoastaankasvisruokaa, joten tarjolla oli riisiä, kimchiä ja paria muuta kasvipöperöä.Ruoka oli ihan ok, vaikka ei maha siitä aivan kokonaan täyttynytkään. Onneksihieman nälkäinen olotila ruokailun jälkeen ei ollut uusi kokemus :) Asuntolanhuoneissa ei saanut syödä lihaa. Pelkoa siitä ei meillä ollut, sillä täälläkaupasta on vaikea löytää edes nakkipakettia. Onneksi omien hedelmien syömistäei ollut kielletty, sillä niitä nautiskelimme pitkin iltaa ja aamua.

18.30 Seomundo TV-show. Meille esiteltiin Seomundoa, joka onmunkkien suosima urheilulaji, joka auttaa mielen ja ruumiin hallinnassa.Seomundon harjoitteleminen vaatii todella paljon kehon hallintaa ja ainakinminun mielestäni on fyysisestikin haasteellista. Esimerkiksi Golgul temppelissämunkit kiipeilevät bambupuissa ja tekevät latvojen korkeudessa spagaateja. Eionnistuisi ihan jokaiselta matti meikäläiseltä :)

19.00 Eräänlainen 30 minuutin mittainen rukoushetki, jokasisälsi todella paljon kumarruksia. Polvet ja nivelet sanoivat oman vastalauseensajo ensimmäisen kumarrushetken jälkeen. Ei nimittäin ole aivan luonnostakumartaa buddhalaisia kumarruksia useita kymmeniä. No vetristyiväthän seuraavanpäivän koitoksia varten.

19.30 Nyt pääsimme sitten tosi toimiin. Edessä oli 90minuutin mittainen seomundo-harjoittelu sessio. Lihakset olivat taas alussakummissaan siitä, mitä tuleman pitää. Kokonaisuudessaan voin sanoa, ettäseomundo on todella mukavaa ja samalla tehokasta. Illalla sekä etu- ettätakareidet pakaroita unohtamatta huusivat venyttelyä. Vielä muutaman päivänperästä muisti, että aikamoinen treeni tuli temppelissä tehtyä. Kyllä oliihailtavaa munkkien kehon hallita, ihmettelen vieläkin suuresti, miten hejaksavat treenata niin kovasti ainoastaan kasvisruuan energiamäärällä ???

21.00 Siirtyminen omiin huoneisiin. Vihdoinkin pääsimmenauttimaan hedelmäeväistämme.

22.00 Valot pois. Tämän jälkeen kömmin omaan makuupussiinija toivoin, että Nukkumatti saapuisi mahdollisimman nopeasti. Toive osoittautuikyllä turhaksi, sillä unta sai odottaa lähes puoleen yöhön saakka.

03.45 Herätys

04.30 Vastaavanlainen rukoushetki kuin edellisenä iltana.Temppelissä tuli olla vähintään 04.30 muuten rangaistuksena myöhästymisestäjoutuisi tekemään 3000 kumarrusta. Emme halunneet ottaa sitä riskiä, jotenjuoksimme tähtitaivaan valaisemaa ylämäkeä kohti temppeliä kuin viimeistäpäivää. Onneksi olimme reilusti etuajassa, joten päivä ei kulunutkumarrellessa.

05.00 30 minuutin mittainen meditaatiohetki. Etukäteen olinjännittänyt sitä, tuleeko Nukkumatti vierailulle juuri silloin, kun pitäisimeditoida silmät kiinni. Jos munkki huomaa, että joku nukkuu meditaationaikana, rangaistuksena nukkumisesta, munkki lyö eräänlaisella bambukepillähartiaan. Lyönti ei kuulemma satu, mutta ääni on niin kova, että muutkintorkkujat heräävät varmasti. Minun luo ei Nukkumatti tullut käymään, muttatemppelikoira kuorsasi autuaasti temppelin takaosassa. Meditaation jälkeenlähdimme jonossa ulos. Kiersimme kolme kertaa jonkin patsaan, jonka jälkeenjatkoimme jonossa kävelemistä, tämän session tarkoitusperiaate jäi hieman häränpeittoon. Oikeastaan se oli minusta jollakin tavalla pelottavaa. Tunnelmamuistutti enemmän kauhuelokuvaa kuin buddhalaista rukoushetkeä. Sanoinkintytöille, että yksin en olisi uskaltanut letkan jatkona kävellä.

06.00 Aamiainen. Söimme aamiaisen perinteisen tavan mukaanneljästä kulhosta. Jokainen kulho oli erikokoinen ja jokaisella oli oma paikkalattialla olevalla pienellä liinalla. Koko aamupala oli eräänlainen seremonia,joka eteni tietyllä kaavalla. Olimme koko ajan pihalla kuin lumiukot, jotenaamiainen muodostui aikamoiseksi kokemukseksi. Perinteisen tavan mukaansyömisen jälkeen jokainen munkki pesee omat kulhot veden, kimchin ja omienkäsien kanssa kanssa. Lopuksi kimchi syödään, ja vesi kaadetaan likasankoon.Koska me olimme niin hitaita syöjiä, ja likasanko oli mennyt jo meidän ohitse,tuli meidän juoda pesuvesi itse. Siellä lillui siis hieman riisiä javihanneksia bakteereista puhumattakaan, jotka käsistäni oli sinne joutunut. Seoli suoraan sanottuna jotain todella hirveää. Laskin ainakin kymmeneen ennenkuin olin saanut kurkustani tuon epämääräisen pesuveden. Tuon jälkeen eihevillä monikaan ruokakokemus hetkauta.

07.00 Ansaittu tauko. Saimme hieman torkuttua tulikuumallalattialla ennen koitoksien jatkumista.

08.30 Teeaika. Pääsimme nauttimaan päämunkin kanssalotus-kukista tehtyä teetä. Teeseremonia oli miellyttävä ja ihanan rauhoittavaverrattuna suomalaiseen tee- ja kahvikulttuuriin.

09.30 Kävimme katsomassa temppelin lähellä olevia muitatemppelialueita ja Buddha-patsaita. Ihmettelenkin oikein, kuinka joka puoleltaKoreaa voi löytyä niin kauniita temppeleitä Buddha-patsaista puhumattakaan.

11.50 Lounas. Ruuaksi tarjottiin samoja herkkuja kuinedellisenä päivänä. Mietimme tyttöjen kanssa sitä, onko ruoka aina samanlaista,vai vaihteleeko se yhtään. Temppelissä kaikki ruoka tulee syödä, joten toisenapäivänä oli hieman helpompi valita herkkuja tarjottimelle, kun tiesi etukäteen,mitkä ovat herkkua, mitkä eivät. Rehellisesti sanottuna jälkimmäisiä oli suurinosa. Toivoimme tyttöjen kanssa sydämiemme pohjasta, että söisimme metallisiltatarjottimilta, joita asuntolassa inhoamme. Onneksi toive kävi toteen, eikäkulhoruljanssi toistunut.

12.30 Väsynyt sakki suuntasi kohti Daegua.

Kokonaisuudessaan temppelivierailu oli jotain todellaerikoista ja mieleenpainuvaa. Heti en ehkä uudestaan lähtisi, mutta kokemustaen antaisi pois mistään hinnasta. Ajatuksia ja kokemuksia on vaikea pukeasanoiksi tai varsinkaan saada järkevään kirjoitusmuotoon. Voitte olla varmoja,että Suomessa saatte kuulla vielä monta juttua tästä reissusta. Illallaasuntolaan palattua olo väsynyt, mutta todella tyytyväinen. Kyllä kertaheitollanousi minun silmissäni kunnioitus munkkien elämäntapaa kohtaan. Temppelivierailuoli kokemus, jonka haluaisin jokaisen joskus kokevan.

Täällä odottelen jo omassa rakkaassa dormis-huoneessaviikonloppua, tai lähinnä huomista, ja reissua kohti Gyeongjua. Suuntaammehuomenna tyttöjen kanssa tunnin bussimatkan päähän tutustumaan munkkien elämääntemppelissä. Hyppäämme siis munkkien saappaisiin vuorokauden ajaksi. Markus eioikein innostunut Temple-stay:stä (temppelivierailu), vaan hän vieraileeviikonloppuna lähinnä Family Martissa olut ja soju ostoksilla, ja kenties illanpikkutunneilla vielä down-townin yökerhoissa.

Me sen sijaan perehdymme buddhalaisuudensaloihin sekä puhdistamaan omaa kehoamme. Uskon, että viikonlopusta tuleetodella mielenkiintoinen ja elämyksellinen. Olen tehnyt jo pienen suunnitelman,kuinka varaudun tulevaan koitokseen. Ensinnäkin ensi yö on nukuttava hyvin.Sunnuntaina herätys temppelissä on nimittäin jo 04.00, joten tänään ei passaavalvoa, vaan pitää kömpiä yläsänkyyn jo reilusti ennen puoltayötä. Näen jokauhun kuvia siitä, kuinka aamuyöllä puoliunisena tulee herätä meditoimaansilmät suljettuina. Voi olla hieman tekemistä siinä, että nukkumatti ei tuleuusintavisiitille. Aion myös varustautua temppelivisiittiin omin matkaeväin.Kerrottuani tämän Markukselle, sain paheksuvia katseita siitä, kuinka se eivarmaan ole sallittua eikä ole hyväksi kokonaisvaltaiselle kokemukselle.Ajattelin kylläkin ”salakuljettaa” hieman banaania ja sämpylää, jos nälkäillalla yllättää. Uskon nimittäin, että temppelin kasvisruoka ei pidä pohjatontamahaani kauaa kylläisenä. Lähimmät ihmiset ainakin tietävät, että ryhdynhaahuilemaan, jos en saa energiavarastojani täydennettyjä tietyin väliajoin.Toisaalta haahuileminen ja omissa ajatuksissa kulkeminen saattaisi olla aikahyväkin asia temppelivierailun aikana.

Saa siis nähdä, mitä tuleva viikonloppu tuo tullessaan.Omista viikonloppu suunnitelmistaan Markus kirjoittikin jo etusivulla ” keskitynla-su aamuyön Azerbaizan-Suomi jalkapallo matsiin. Ennakko matsi on jo oteltuviime viikolla taekwandohallilla. Ja voin sanoa kokemuksesta, että fyysinenpuoli on pojilla kunnolla. Ainoa yhteinen asia meillä taitaakin olla tuo suhtvoimaks parran kasvu! =)”

Ensi viikolla kirjoittelen kokemuksia temppelivierailusta, voinimittäin olla sunnuntaina niin väsynyt olo, että kaadun suoraan yläsänkyyn,enkä nouse sieltä vasta kuin maanantain koreankielen tunnille. Sillointiedämmekin jo elääkö vielä Suomen unelma jalkapallon MM-kisoita, vai voittiko azerbaizaninkarpaasi ottelun Keli-talolla.

Pakkasimme taas viime perjantaina kimpsumme ja kampsumme jasuuntasimme nenämme kohti Korean kolmanneksi suurinta kaupunkia Busania.Asukkaita kaupungissa on yhteensä noin 3.6 miljoonaa. Busan on korealaistensuosittu rantaloma kohde, viime kesänä siellä kävikin auringonpalvojia yhteensä40 000 miljoonaa. On siinä ollut aurinkovarjot aika tiheään istutettu,sillä suosituin Haeunde-ranta, jossa mekin asustimme, ei loppujen lopuksi pituudellaanyllättynyt.

Asustelimme viikonlopun siis aivan rannan tuntumassaIce-motellissa. Kahden hengen siisti huone kahdeksi viikonloppuyöksiLCD-tv:llä, tietokoneella ja todella mukavalla sängyllä maksoi yhteensä110 000 wonia, eli noin 80 euroa. Rannassa oli kyllä hotelleita jamotelleita kuin metsässä sieniä sateella, joten yöpaikka olisi varmastilöytynyt ilman etukäteisvaraustakin. Ensimmäisenä tarkoituksenamme oli lähteä tutkimaanBusania hieman laajemmaltikin, mutta ihastuimme rantaan niin suunnattomasti,että vietimme koko viikonlopun Haeundessa. Se oli kylläkin niin laaja jamonipuolinen alue, että siellä olisi voinut olla pidempäänkin. Kaupungin osatarjosi ajanvietettä aina kalamarketista ultrakalliisiin Hilfigerin ja CalvinKleinin liikkeisiin.

Reissun aikana kävimme tutustumassa Busanin Aguariuminjännittävään tarjontaan. On niillä hailla aika valtavan pelottavat ne hampaat,ei niiden suuhun olisi kyllä kiva joutua. Onneksi ihailimme haita sentääntodella paksun lasin takaa, joten kaikki raajat ovat tallella. Mikä olierikoisinta ja samalla surullisinta, niin aguariumissa muiden kalojen jamerenelävien vieressä asusteli noin kymmenkunta pingviiniä. En ole aiemminnähnyt elävää pingviiniä, mutta en tiedä oliko niitä mukava nähdä asustelemassapienessä häkissä ihmisten töllistelyn kohteena.

Minne päin Koreaa ikinä matkustaakin, joka paikassa voiihailla hienoja, vanhoja Buddhalaisia temppeleitä. Mekin matkustimme kolmen erimetron kanssa tutustumaan Beomeosa-temppelialueeseen. Alue olikin hienonnäköinen, sillä temppeleitä ei ollut uudelleen maalattu niin kuin useita muitatemppeleitä, joissa olemme vierailleet, vaan paikasta saattoi aistiavuosisatojen takaisen tunnelman. Paikka oli kylläkin täynnä valokuvauksestainnostuneita turisteja, joten harrastunnelma temppelin viereen pysäköityjenautojen keskellä jäi hamaan tulevaisuuteen.

Busanilla tuli kaduilla hyvin paljon enemmän länsimaalaisiakuin täällä Daegussa. Mukavaa on se, että aina vähemmistönä olevatlänsimaalaiset kokevat kuuluvansa jollain tavalla yhteen, mistä johtuenuseampaankin otteeseen länsimaalaiset ihmiset moikkailevat toisilleen, jakysäisevät kuulumisia. Korealaiset lapset ovat kyllä yhtä innokkaita meitäulkomaalaisia kohtaan niin Daegussa kuin Busanillakin. Mukavaa on se, ettäkoreankieli luonnistuu jo sen verran, että lasten kanssa voi keskustella. Näinollen juttu ei jää vain ”hellouksi ja bye byeksi”, vaikka lapsi ei englanniksimuuta osaisi sanoakaan.

Kokonaisuudessaan Busanin reissua kuvaa hyvin Markuksellesanomani lausahdus ”ihan kuin olisi ulkomailla”.  Täällä Daegussa asuminen tuntuu jo hyvinarkipäiväiseltä, joten matkustaminen ”rantalomalle” parin tunnin junamatkanpäähän tuntuu reissulta kauemmaskin ulkomaille. Hassua siinä on se, ettäkauempana kotisuomea ei voisi ollakaan, mutta enää ei oikein edes tunnu, ettäolisi ulkomailla, sillä kaikesta on tullut arkipäiväistä.

Asian vierestä (markus)...

Tulipa vielä mieleen Busanin reisusta, että useimmiten Tea ”nimitellään”beautiful (kaunis) tai supermodel (supermalli) -nimityksellä. Niinlastentarhassa, kaupungilla kuin yliopistokavereiden keskuudessa. Minua taasenjoksikin, jättiläinen viiva puhelintolppa -asteikolla. Ehkäpä muutama handsom (komea)on myös tullut kuitattua.

Kun tänään olimme downtownissa shoppailemassa halusi yllättäenlukioikäiset pojat jutustella kanssamme. Kyselimme hieman neuvoa yhdestätavaratalon sijainnista, kun eräs heidän kavereista hyppäsi eri porukasta Teaneteen ja alkoi kovaan ääneen keskellä katua hokemaan Tealle englanniksi, I Loveyou, I Love you. Siinä oli vähällä tulla omilta luokkakavereilta kyynerpäätänenään, koska poika ei tainut huomata, että minäkin olin paikalla. Hauskatilanne kauttaaltaan, mutta tuskin tapahtuisi Suomessa suomalaistenlukiolaisten taholta. Kehuja ei kannata säästellä. Pikku vinkki pimeneväänSuomeen!

Kello on 2 yöllä ja korealaisilla kavereilla tuntuu olevanpienet soju-bileet aulassa, minun huonekaveri senkun opiskeelee. Tosin hänetvalittiin keskiviikkona ”korkeimman poliisikoulun presidentiksi”. Joten eiköhänanneta yksi ikävuosi anteeksi ja apinnanvuonna syntynyt kukkakeppi voikinsitten  kummarrella jatkossa! Eläkee ottaakekirjain mellisesti. =) Vielä pitäisi mennä kuvia lisäämään ainakin koulu, busanja lasten tarhaosioon, ettei tule aamulla tupenrapinat, kun yläkerran ”supermalli”tulee riuhtomaan korenakielen tunnille!

nim. Riisi ottaa kovasti pannuun

Koreassa on vuoden aikana hyvin paljon erilaisia”juhlapäiviä”, jotkut saattaisivat sanoa niitä turhanpäiväisiksi kissanristiäisiksi. Eilen 11.11 täällä vietettiin peppero-päivää. Itsessään pepperoon hyvin suosittu snäksi (välipala). Aito ja alkuperäinen peppero on noin 15 cmpitkä keksitikku, joka on kuorrutettu suklaalla. Tänä päivänä makuja on moniaaina mansikasta mantelikrokantteihin. Peppero-päivän on lanseerannut suklaatikkujavalmistava Lotte-yhtiö vuonna 1983. Päivämääräksi on valittu marraskuun 11.siksi, että se muistuttaa pepperoja. Erään tarinan mukaan Busanilla asustavatlukiolaiset ostivat toisilleen paljon pepperoita, sillä toivoivat, ettäystävistä tulisi kuin peppero-tikkuja, pitkiä ja hoikkia. 

Mitä tämä peppero-päivä sitten käytännössä oikein tarkoittaa?Todellisuudessa se vastaa hyvin paljon länsimaista ystävänpäivää. Ihmisetkuluttavat paljon rahaa pepperoihin, joita antavat rakastetuilleen, ystävilleen,opettajille jne. Jo monta viikkoa aiemmin pientenkin kauppojen hyllyilleilmaantui erilaisia lahjapaketteja, jotka sisälsivät suklaata, pehmoleluja jakaikkea muuta mukavaa. Kauppojen ikkunoissa kehotettiin sydämen muotoisissakylteissä muistamaan lähimmäisiä pepperoilla. Itse peppero-päivänä niinkaupungilla kuin metrossakin näkyi todella paljon nuoria, jotka olivat saaneet /viemässä peppero-yllätyksen päivän piristeeksi. On siis ollut suklaa-tikkujavalmistava yhtiö viisas, kun on lanseerannut oikein valtakunnallisen päivänomalle tuotteelleen. Uskon nimittäin, että tuotto näinkin suuri lukuisessamaassa on järkyttävän suuri, ihmiset nimittäin kantoivat peppero-tikkuja poiskaupasta selkä vääränä. Ja edelleen jaksan ihmetellä, kuinka tämän maan naisetpysyvät niin hoikkina?

Myös meidän koreankielen opettaja muisti meitäpeppero-päivällä. Koska se tänä vuonna sattui sunnuntaille, otimme siihenpienen varaslähdön. Opettajamme oli nimittäin tuonut perjantainkoreankielentunnille kasapäin erilaisia pepperoita ja muunlaisiakin herkkuja.Siinä sitten jo aamu kahdeksan tauolla saimme aikamoiset sokerihumalat, kunmaistomme erilaisia korealaisia herkkuja, täällä kun ei tiettävästi sokerinkanssa nuukailla. Me muistimme myös Markuksen kanssa omia huonekavereitammepepperoille, maassa maan tavalla. Minä sain myös huonekaveriltani kaksipakettia suklaapäällysteisiä herkkuja. Taitavat kylläkin mennä Markuksen masuunne herkut, kun en oikein sitä suklaata voi syödä :) 

Täällä Koreassa teekulttuuri on todella erilainen kuin mihinSuomessa asuessa on tottunut. Siinä missä Suomessa teetä ryystetään puolenlitran kolpakosta aamupalan kyytipoikana tai berlininmunkin kaverina läheisessäkahvilassa, täällä teestä nautitaan kaikilla aisteilla hyvin hienostuneesti.

Vihreä tee esiteltiin ensimmäisen kerran Korean niemimaalla Silla dynastian aikana Kuningatar Seondeokin valtakaudella. Tarkkaa ajankohtaa sille ei ole määritelty, noin 640 jKr., mutta kauan on siis täällä vihreästä teestä nautittu. Teen ajatellaan auttavan uneliaisuuteen javirkistävän mieltä ja vartaloa. Buddhalaiset munkin ovat käyttäneet teetä kauttaaikojen apuna mielen viljelyyn. Mitä se sitten mahtaakaan tarkoittaa :) Tänäpäivänä on ymmärretty myös teen terveydellinen merkitys. Teen valmistamisessahyödynnetään niin ikään viljoja, hedelmiä kuin lääkeaineitakin. Tänä päivänäKoreassa suosittuja teitä ovat mm. nokcha (vihreä tee), insamcha(inkivääritee), yajacha (sitruunatee) kukhacha (kukkatee).

Tänään täällä meidän kampusalueellamme sijaitsevassaperinteisessä kylässä järjestettiin teejuhlat. Se on jokavuotinen perinne,jonne kutsutaan ainoastaan vaikutusvaltaisia henkilöitä. Koska olemme täälläulkomaalaisia, olimme saaneet myös kutsun osallistua seremoniaan. Perinnekylänhienojen talojen sisään oli valmistettu teekutsuja, jossa meille tarjoiltiinerilaisia teitä. Pääsimme siis maistelemaan teekavalkadia ympäri Aasiaa ainakiinalaiseen ja japanilaiseen teehen saakka. Jokaisessa paikassa istuttiin lattiallamatalan pöydän takana. Edessä oli perinteisiin korealaisiin asuun pukeutuneitanaisia, jotka tarjoilivat meille teetä ja korealaisia riisikakkuja taipipareita. Teetilaisuus oli todella kaunis ja rentouttava. Taustalla soiklassinen musiikki, ja nautimme lämpimästä auringosta upeassa miljöössä. Kokokattaus oli aina huolellisesti mietitty viimeistä silausta myöten. Itseteekupit ovat hyvin pieniä noin 0.5 dl. Teekuppista pidetään kiinni kahdellakädellä ja juodaan hyvin hienostuneesti. Usein pöydässä on teekannu, josta voitarjoilla muille seuralaisille lisää teetä. On siis hienostunutta tarjotamuille teetä, mutta ei mielellään kaadeta teetä oman kuppiin. Sen tekee sittenvastaavasti joku toinen henkilö pöytäseurueesta. Usein teekupin kaverina on pienilautanen teekupin alla, joka ajaa ”tassin” asemaa, sekä pieni siro lautanen, jostavoi nauttia herkullisia riisikakkuja.

Tänään pääsimme nauttimaan nokcha:sta eli vihreästä teestä.Oikea korealainen vihreä tee valmistetaan jauheesta, joka vispataan veteen.Näin ollen tee on hyvin kuohkeaa ja sakeaa. Oli aikamoinen tee-elämys, jotaSuomessa tuskin pääsee kokemaan. Näin länsimäiseen makuun kiinalainen tee oliehkä kotoisin, mutta kukhachan ystävä minusta on täällä Koreassa olon aikanatullut.  Kukhacha tehdään siis keltaisenvärisistä kukista, jotka kuivataan, ja hauduttamisvaiheessa itse maku lähteevedessä kelluvista kauniista kukista. Voisiko ollakaan esteettisesti kauniimpaakuin lasisessa teekannussa kelluvat kauniit kukat?

Olimme viime viikolla ostoksille korealaisessa E-martnimisessä tavaratalossa, vastaa Suomen Citymarkettia tai Anttilaa, toisinsanoen tavaraa myydään laidasta laitaan, aina tuoreesta kalastahieromatuoleihin saakka. Etsiessämme kasvorasvaa, törmäsimme beauty-osastollatuotteeseen, jonka tarkoituksena oli kaventaa nenää. Tämä pieni ja siro tuotemuistutti hyvin paljon pyykkipoikaa, jossa on pehmusteet. Ensimmäiseksi luulinsen tarkoitusperiaatteen olevan se, että vieraillessaan pahan hajuisessavessassa voi laittaa sen nenää, mutta ei se suinkaan ollut suunniteltu sitävarten. No, hyvin uteliaana tutkin pakettia tovin jos toisenkin ja huomasin,kuinka siinä esiteltiin, että tätä ”pyykkipoikaa” käyttämällä saaKleopatra-nenän. Voiko joku siis oikeasti uskoa siihen, että pitämällä”pyykkipoikaa” nenässä se kaventuu ja näyttää tämän operaation jälkeensirommalta?

Korealaiset taitavat siis todellakin tehdä kaikkensanäyttääkseen hyvältä ja vaikutusvaltaiselta. Eräällä kurssilla keskustelimmesiitä, kuinka täällä Koreassa on Mom-zzang -syndrooma. Toisin sanoen miehethaluavat itselleen komean lihaksikkaan vartalon samalla kuin naiset haluavatolla kauniin siroja. Samaisella kurssilla tuli myös ilmi, että 77 %korealaisista naisista on laihdutuskuurilla, joten he kokevat olevansaylipainoisia. Mitä ihmettä? Kuinka vääristynyt kuva korealaisilla naisillaoikein on omasta vartalostaan? Todellisuudessa naiset ovat täällä todellasiroja. Suomaisen mittapuun mukaan normaalivartaloista naista on täällä vaikealöytää. Lähes kaikki korealaiset olisivat Suomessa normaalia pienempikokoisia.Esimerkiksi suomalainen 38–40 kokoinen nainen olisi täällä aika vaikeuksissaetsiessään vaatteita itselleen. Vaikka minä olen Suomessa normaalia pienempi,tunnen oloni täällä välillä jättiläiseksi, varsinkin huonekaveri rinnalla.Hänen hypätessä vaa’alle viisari tuskin heilahtaa 40 kg yläpuolelle.

Korea ei tuskin ole ainoa Aasian maa, jossa naisilla onongelmia oman ulkonäkönsä suhteen. Juttelin asuntolassamme yhden japanilaisentytön kanssa, ja hän kertoi, kuinka ei voinut mennä kesällä kotiin, sillä hänoli liian ylipainoinen. Minusta hän näyttää normaalipainoiselta terveeltäaasialaisnaiselta. Hänen äitinsä mielestä hän oli lihonut Koreassa likaa, ja eiollut tervetullut kotiin.  Että tällainenkauneuskäsitys täällä Aasiassa.

Siinä missä korealaiset keksivät ”nenäpyykkipoikia”Kleopatra-nenän saamiseksi jumppaamisessa ollaan vielä Suomen 80-luvulla. Erässuomalainen vaihtarityttö kertoo useasti, kuinka hänen huonekaverinsa jumppaa10m2 suuressa huoneessa korealaisen jumppavideon tahtiin. Juuri siis sellaisen,joka oli Suomessa suurta huutoa 80 ja 90-luvun taitteessa. Koeta siinä sittenkeskittyä raporttien kirjoittamiseen, jos vieressä huutaa korealainenjumppavideo ja kämppis hyppii hikihatussa kalorien kuluttamisen toivossa. Kuntosalissatreenatessani olen useampaan otteeseen törmännyt korealaisiin, jotka juoksevat/ kävelevät juoksumatolla farkuissa ja suhteellisen siistissä paidassa. Siinämissä Suomessa naiset kuluttavat palkkaansa uusiin ja miellyttäviintreenivaatteisiin, jotka hengittävät ja tuntuvat miellyttävältä iholla, täällävoidaan treenata arkivaatteissa. Lähes joka ilta asuntolan portinvartijakävelee juoksumatolla kainalot ja selkämärkänä työunivormussaan. En halua edestietää, saako hän saa pukunsa pestyä ennen seuraavaa työpäivää.

Kerään hieman kokoon ajatuksia korealaisesta yhteiskunnastasen perusteella, mitä olen täällä asumisen aikana havainnut ja, mitä olemmeoppitunneilla keskustelleet. Ensimmäisenä voin sanoa, että me suomalaisetnaiset saamme olla todella tyytyväisiä siitä, millainen asema meilläyhteiskunnassa on. Täällä ajatellaan edelleen hyvinkin vahvasti, että naisenpaikka on kotona lieden ääressä vaikka takataskussa olisi lääkärinpaperitKorean korkeatasoisimmasta yliopistosta. On siis hyvin normaalia, että tyttöopiskelee usean vuoden ajan yliopistossa, mutta ei kuitenkaan koskaan siirrytyöelämään, vaan jää kotiin pitämään huolta lapsista ja aviomiehestä. Muutenkintyönsaaminen täällä on todella hankalaa. Ensi helmikuussa valmistuvat seniorityrittävät tällä hetkellä kovasti löytää potentiaalisia työpaikkoja, joihinpääsisi haastatteluun. Oma tuutorini on stressannut töiden saamisesta joreilusti puoli vuotta ennen valmistumista. Todellisuudessa usein työpaikatmenevät niille opiskelijoille, jotka ovat opiskelleet Seoulinhuippuyliopistoissa, ja Keimyungin keskitason yliopiston opiskelijoiden tuleeetsiä työpaikkoja kauemmin ja hartaammin. Niin julmalta kuin se kuulostaakinniin edes yli 100 000 euron satsaus lukukausi maksuihin, ei takaa sitä,että saa työpaikan valmistumisen jälkeen. 

Palaan vielä siihen naisen asemaan. Keskustelimme juuriviime viikolla tunnilla naisen asemasta Koreassa. Yksi miespuolinen ystävämmekertoi, kuinka hänen isänsä on aina hyvin vihainen hänelle, jos hän auttaaäitiä kotona esim. keittiöhommissa. Toisin sanoen etenkin vanhemmillakorealaisilla miehillä on edelleen se periaate, että naisen tulee palvellamiestä ja tehdä kaikki kotityöt. Samainen ystävä kertoi myös, kuinka hänenisänsä ei päästä äitiä lähtemään kotoaan mihinkään, vaikka itse olisirilluttelemassa muiden miesten kanssa. Okei, esimerkki saattaa olla eräänlainenääripää, mutta se on hyvä muistutus meille suomalaisille siitä, kuinka olemmeeräänlaisia edelläkävijöitä naisen aseman suhteen. On siinä korealaisillaihmettelemistä, kun kerroimme, että Suomen valtion johdossa istuuvaikutusvaltainen nainen, joka samalla johtaa myös koko armeijan toimintaa. Saatikkasitten se, kun kerroimme, että Suomessa me naiset voimme astua armeijanleiviin.

Korealaisessa yhteiskunnassa vallitsee syvä kunnioitusvanhempia ihmisiä kohtaan. Täällä on arvokasta vanhettua, sillä silloin voinauttia nuorempien kunnioituksesta. Siinä missä länsimaissa halutaan saavuttaaikuinen nuoruus, täällä vanhetaan arvokkaasti. Ikä näyttelee siis hyvin suurtaroolia, sen voi huomata ihan täällä asuntolan normaalissa elämässä. Nuoremmatopiskelijat, ja siis samalla vähemmän aikaa opiskelleet, kumartavat vanhempiaopiskelijoita ja osoittavat sillä tavalla omaa kunnioitustaan. Länsimaisensilmin se tuntui ensin todella erikoiselta. Voiko siis olla totta, ettäystävykset kumartavat toisilleen. Samalla tavalla kumarretaan, kun esimerkiksisaadaan ruokaa keittäjältä tai poistutaan oppitunnilta. Pikkuhiljaa olenhuomannut kumartamis-tavan siirtyneen myös meidän länsimaisten keskuuteen. Sitäkummasti kumartaa samalla kun poistuu lähikaupasta ja huutaa anjonhigesejo(näkemiin). Saa nähdä, kuinka kummia katseita Suomessa saa osakseen, jos tekeesaman Citymarketin kassalla :) Ainiin, Markus vaikuttaa olevan myös aikaarvostettu täällä, siis jo ikänsäkin puolesta, mutta myös siksi, että hänelläon yhden pääaineen lisäksi neljä sivuainetta. Siksi häntä onkin välilläkutsuttu opaksi (isoveli).

Täällä Koreassa vallitsee samanlainen ajatusmaailma syntyvänvauvan sukupuolesta kuin naapurissa Kiinassa. Korealaiset haluaisivat omallesuvulleen miespuolisen jatkajan, mistä johtuen useat tyttölapset eivätedelleenkään ole toivottuja. Olin aivan pöyristynyt, kun kuulin, että hyvinusein odottava äiti tekee abortin siksi, että masussa oleva vauva onkin tyttötoivotun pojan sijaan. Kuinka tämä yhteiskunta voi toimia ja lisääntyä, jos 50vuoden kuluttua ajatellaan edelleen samalla tavalla. Siinä loppuu naisetväistämättäkin kesken. Jo tällä hetkellä päättäjäelin täällä Koreassa onhuolissaan, sillä syntyvyys on maailman alhaisin. Voisikohan se siis ollaseuraus jostakin?

Koreassa nainen ei voi saada omaa sukuluetteloa. Toisinsanoen ennen avioliittoa nainen kuuluu isän sukuluetteloon, tämän jälkeen hänsiirtyy aviomiehen sukuluetteloon. Jos hän kuitenkin eroaisi aviomiehestään, jahänen isänsä olisi jo kuollut, hän siirtyisi poikansa sukuluettelon alapuolelle(vaikka siis poika olisi kuinka nuori tahansa). Jos kuitenkin kävisi niin, ettänaisella ei olisi miespuolisia lapsia, hän siirtyisi enon/sedän sukuluetteloon.Toisin sanoen nainen on täällä hyvin riippuvainen ensin omasta isästään tämänjälkeen aviomiehestään ja viimeisenä omasta pojastaan. Saamme siis suomalaisetnaiset olla tyytyväisiä siitä, kuinka hyvä naisen asema kotisuomessa valitsee,vaikka se siippa sieltä sohvalta aina välillä huutaisikin tuomaan lisää oluttaja voileipiä futismatsin palanpainikkeeksi.