Travelmarket England
Choose country:
 

Free Travellog

 

 
teajamarkuskoreassa » Journals » Ni hau!

Ni hau!


Nyt sunnuntai-iltapäivän ohjelmana kirjoittelen teillehieman kertomuksia sieltä Shanghain-reissulta. Valitsimme paketti-matkan, koskase tuli huomattavasti edullisemmaksi kuin, mitä pelkät lennot olisivatShanghaihin maksaneet. Pulitimme koko reissusta noin 240 euroa/ henkilö. Hintasisälsi siis lennot, hotellit, ruuat, viisumit, retket, sisäänpääsyt jaohjelmat Shanghaissa. Koko reissu kesti 4 päivää, joten hinta oli meistätodella edullinen, varsinkin kun kaikki sujui kuin rasvattu. Opas ei kylläkäänpuhunut tippakaan englantia, joten vähäisetkin koreankielen taidot olivatkultaakin kalliimpia. Onneksi osasimme koreaksi kertoa hieman itsestämme, jotenretkikunnallamme oli käsitys siitä, ketä muukalaisia heidän porukassaan oikeinliikkuu :) Retkiryhmämme koostui 12 korealaisesta, joiden keski-ikä lähentelipian 65 vuotta. He olivat kyllä todella ystävällisiä ja huolehtivaisia, jotenolimme hyvässä huolenpidossa.

 

Näimme neljän päivän aikana todella paljon Shanghaita.Aamulla bussimme starttasi parhaimmillaan jo ennen seitsemää, ja takaisinhotellille palailimme vasta illalla kymmenen jälkeen. Koska oppaamme ei siispuhunut sanaakaan englantia, olimme lähes aina pihalla kuin lumiukot. Seurasimmesiis aina, mitä muuta korealaiset tekevät, ja minne menevät. Koska vanhemmatihmiset kävivät usein vessassa, huomasimme useaan otteeseen seuraavamme heitävessaan, vaikka itsellä ei sinne tarvetta ollutkaan :)

 

Kiinaa sanotaan Korean isoveljeksi. Shanghain vierailunjälkeen voimme todeta sen pitävän paikkaansa. Shanghain suuruudesta kertoohyvin se, että saatoimme ajaa bussilla moottoritietä kolme tuntia, ja olimmeedelleen Shanghaissa. Onhan koko metropolin alueella asukkaita vaatimattomat17.2 miljoonaa. Kiinassa kaikki on jollain tavalla suurempaa ja massiivisempaa.Temppelit, joissa matkan aikana vierailimme, olivat paljon koristeellisempiakuin Koreassa ja samalla Buddha-patsaat olivat huomattavasti isompia. Siinämissä täällä Buddha-patsaat ovat muutaman metrin korkuisia, saattoi Kiinassaihailla usean kymmenen metrin korkuisia taideteoksia. Totta kai suuruus tuomukanaan myös haittapuolia. Shanghai oli nimittäin todella saastunut kaupunki,ainakin näin suomalaisen silmin katsottuna. Helsingin ilma on puhdastamaaseudun tuulahdusta Shanghaihin verrattauna. Tulevan vuoden olympia-kaupunkissa,Beijingissä ilma oli uutisten mukaan ylittänyt viisi kertaisesti terveelliset arvot.Koko kaupunki oli harmaan udun peitossa, vaikka osa oli varmaan kosteutta, olivaltaosa saastetta. Kun vierailimme 469 metriä korkeassa tv-tornissa, niinsieltä ottamista valokuvista voi hyvin huomata, kuinka harmaa utu peittäähorisontin, ja talojen värejä on mahdoton havaita. Kävimme myösjokiristeilyllä, jonka päätarkoituksena oli ihailla Kiinankulttuuriperintökohde-temppeliä. Koska ilma oli niin saasteinen, ei temppelistävoinut erottaa kuin ääriviivat, ja itse temppelin värikin jäi siisarvoitukseksi.

 

Suuressa kaupungissa on siis myös suuren kaupungin liikenne.Jouduimme viimeisenä aamuna keskustassa aamukahdeksan ruuhkaan, ja voin sanoa,että se on hieman suurempi kuin maanantaiaamun ruuhka Lahden keskustassa.Siellä liikenteessä oli sellainen periaate, että kenellä oli isoin auto,saattoi tehdä liikenteessä lähes mitä huvittaa. Koska me siis olimme liikkeelläbussilla, käytti kuski usein hyväksi ison auton etua. Ajoimme useampaankinotteeseen vastaantulevien kaistalla, joka ainakin minusta tuntui todellapelottavalta. Kiinalaiset ovat varmaankin tottuneet siihen, että mahdollisialiikennesääntöjä ei tarvitse noudattaa, vaan liikenne sujuu omalla painollaan.Siellä pyöräilijät ajoivat sulavasti autojen keskellä, mikä ainakin minustanäytti todella huimapäiseltä. Koko reissun ajan pelkäsin enemmän auto-onnettomuudenmahdollisuutta kuin sitä, että joku kiinalainen varastaa rahani kadulla. MyösShanghain kadut olivat aivan järjettömän huonossa kunnossa, siinä sai samallahyvän peppuhieronnan, kun bussimme pomppi kohti turistikohteita.

 

Pari linkkia youtubeen kertoo kaiken, lisää löytäneekilkkailemalla samasta aiheesta.

 


Neljän päivän reissun aikana vierailimme kymmenissäturistikohteissa ympäri Shanghaita. Pääsimme katsomaan, kuinka oikeaa silkkiävalmistetaan silkkiperhosen toukista, ja samalla shoppailemaan edulliseensilkkikauppaan. Vaikka silkkitehdas, jossa vierailimme oli tarkoitettuvierailtavaksi, ja tehtaan työolosuhteet olivat normaalia paremmat, eimaailmalla turhaan keskustella Kiinan tehtaiden työolosuhteista. Vierailimmereissun aikana Hangzou Orient Cultur Parks nimisessä puistossa, jonka rakentaminenoli maksanut yhteensä 111 miljoonaa euroa. Mutta kyllä puisto oli sen oloinenkin,että rahaa oli kulunut hieman kulunut. Puisto sisälsi pääasiassabuddhalaisuuteen ja kungfutselaisuuteen, hindulaisuuteen ja taolilaisuuteenliittyviä temppeleitä, patsaita jne. Kyseisessä puistossa näimmeBuddha-patsaan, jonka korkeus hipoi lähelle 30 metriä yhden temppelin, jonkasisä-ja ulkopuolella oli yhteensä 10 000 kultaista Buddha-patsasta, kylläoli vaikuttava kokemus. Minun mielestäni harmittavaa oli se, että puisto olitodella kaupallinen, vaikka kyseessä oli uskonnollinen alue. Munkit olivattemppeleiden ovella pyytämässä lisädollareita Buddha-patsaan näkemisestä,vaikka sisäänpääsymaksu oli maksettu erikseen. Myös erilaisten matkamuistojenmyyminen oli huipussaan lähes jokaisella kulmalla, toisaalta kyllähän puistonrakennuskustannuksia tulee jotenkin saada hieman takaisinkin päin.

 

Markus jatkaa...

 

Pääsimme nauttimaan myös erilaisista kiinalaisistahierronnoista. Suomalaiseen hierontaan verrattuna voin sanoa sen olevanhyvinkin erilaista ja HALPAA. Ruoka oli mukavaa vaihtelua korealaiseen arkeen,mutta huomattavasti epäterveellisempää. Olut maistui Lapin kullasta puoletlaimeammalta (3,5 %). Suomenkinkiinalaisravintoloista varsin monella tuttu Tsingtaon-olut piti kuitenkin hyvinpintansa. Ruokailu oli yhtä sottasta kuin vapaa muotoisessa lastentarhanaamupalassa. Lopuksi tarjoili kaappasi kaikki astiat liinan sisään ja kantoivarastoon. Mutta hyvää oli syötiin sitten mitä syötiin.

 

Olympialaiset ovat tulossa ja lentojen hinnat joulusesonginjälkeen nousee huomattavasti. Joka puolella paljon kisakamaa myynnissä.  Vuoden 2008 Beijingin kisojen kisahahmot ovattodella hauskan näköisiä.

 

Loput kuvata puhukoon puolestaan, laittelen niitä matkanvarrelta. Kirveelläkään ei meitä saisi Kiinaan muuttamaan, mutta todellaavartavaa on nähdä, mitä on rajojen sisällä. Avartavampaa on kuiten ollutjutella kiinalaisten kavereiden kanssa Kiinan monista eri asioista, eteenkinnuorten kannalta. Kiinallahan on paljon hävettävää opiskelijoiden huolienkuuntelemisessa. Ara-joo?

 

Tulipa kiinalaisista mieleen, että eräs kiinalainen vaihtariantoi saksalaiselle lahjaksi natsienaikaisen propagandaelokuvan, joitanäytettiin saksalaisille ennen toisen maailmansodan alkua. Päivää ennen tätätapahtumaa saksalainen oli leikannut päänsä kaljuksi. Kymmenen vuotta linnaajos hän veisi sen Saksaan. Luulo ei siis ole tiedon värtti.

 

Täältäkin löytyy hakaristeillä varustettuja baareja jaravintoloja. Se on eteenkin saanut saksalaiset vaihtarit vihaiseksi. Ne pitäisivätolla kiellettyjä, mutta eräskin korealainen sanoin, että hän vain haluaaomistaa erilaisen baarin. Onpa siinä sitten ollut hyvä valinta; keinubaari, rokkibaarivaiko natsibaari. Täytyy muistaa, että hakaristi vasemmalle päin onkin jositten aivan eri juttu. Budhalaisuuteen viittaavaa. Ara-joo? Pienissä asioissavoi mennä helposti sekaisin, kuten kansainvälisen kommunikaation tunnillavertailtiin eri kehonosien merkkejä ja merkitystä. Kylläpä oli hauskaa!!!!

 

No joopa jo eksyinpä aiheesta, mutta Shanghain reissu oli10- arvoinen, miinus huonoista teistä.

 

Journal info

 
Travelmarket England
The travel search engine Travelmarket.co.uk searches across more than 1,000 websites to find the best and cheapest travels for you.