Koko tämä viikko on ollut aika kiireistä aikaa täällä Daegussa, ja blogin päivittäminen on jäänyt hieman vähemmälle. Koreankielen tunneilla on menty huimasti eteenpäin ja sen oppimisen eteen täytyy iltaisinkin tehdä jotain. Muuten eivät eriskummalliset merkit kerro oikein mitään. Perus sanojen ja lauseiden oppiminen koreaksi helpottaa kummasti arkipäivää täälläpäin. Korealaiset kun eivät oikein hallitse englantia, joten jos yhteisen kielen haluaa löytää, on korea ainoa vaihtoehto. Elekielellä kun ei aina oikein pärjää.

Olemme jo tutustuneet kotikaupunkimme keskustaan, mikä ensimmäisellä kerralla olikin jonkinmoinen seikkailu ihmisille, joiden aiemmassa opiskelukaupungissa on saman verran
asukkaita kun täällä on pelkästään yliopistossa opiskelijoita. Ensimmäisellä kerralla eksyimme aivan saman tien kun astuimme metrosta ylös kadulle. Löysimme itsemme harhailemasta pitkin moottoripyöräkatuja sekä kaduilla, joissa myydään ainoastaan tulostustarvikkeita. Silloin tiesimme, että emme taida olla ihan keskustan suurilla shoppailu-kaduilla. Kartan kanssa suunnistamisen hankalaksi tekee se, että tarkkaankaan karttaan ei ole merkitty kaikkia keskustan katuja, mistä johtuen emme löytäneet itseämme edes kartalta. Jonkin aikaa palloiltuamme hyvin eksyneen näköisenä pitkin aasialaisia katuja, pysähtyi englantia puhuva mies autollaan, ja tiedusteli, mihin olemme matkalla. Kun kerroimme, että etsimme keskustaa, hän lupasi heittää meidän sinne, sillä ohi ohikulkumatkalla keskustan ohi. Uskalsimme hypätä kyytiin, sillä hän ajoi valtavan kalliilla autolla, ja ei vaikuttanut epäilyttävältä hyypiöltä. Viimeinkin siis pääsimme keskustaan, ja takaisin metroasemalle löytäminen olikin sitten jo helpompaa.  Täällä kaikki korealaiset ihmiset ovat siis todella ystävällisiä, ja tulevat auttamaan, vaikka yhteistä kieltä ei olisikaan.

Keskustan rakennukset ja ostoskeskukset ovat järjettömän korkeita, mikä estää sen, että horisonttia tai maamerkkejä  ei näe. Ennen eksymistämme otimme digikameralla kuvat taloista, jotka olivat metroaseman kohdalle, siltä varalta, että varmasti löydämme perille, mutta tultuamme takaisin
metroasemalla, emme osanneet erottaa taloja toisistaan edes valokuvien avulla. Olemmekin etsineet kompassia helpottaaksemme suunnistamista keskustassa.

Täällä samanlaiset kaupat onkeskitetty samalle kadulle. Toisin sanoen, on erikseen kadut, joilla myydään vain ja ainoastaan alusvaatteita kun taas toisella kadulla myydään vain kenkiä. Omat kadut ovat myös esimerkiksi patjojen, kellojen ja moottoripyörien myyjille. Olenkin ihmetellyt, kuinka kaupat voivat menestyä, jos samanlaisia kojuja ja kauppoja on toistakymmentä peräkkäin?

Olemme päässet näkemään Daegua myös hieman eri kantilta kuin vain keskustan suuria ostoskeskuksia ja pilvenpiirtäjiä. Eilen matkasimme yliopiston kurssiporukkamme kanssa kaupungin laidalla sijaitsevalle vuorelle ja siinä samalla reissulla tutustuimme mm. Budhalaisiin temppeleihin sekä vanhaan koulualueeseen. Oli todella mielenkiintoista päästä viimeinkin pois keskustan vilinästä keskelle korealaista maaseutua. Nautimme lounaan perinteisessä ravintolassa, joka oli täynnä pieniä lapsia. Luulimmekin ensin, että syömme päiväkodissa. Lounas nautittiin matalilta pöydiltä ja istuttiin risti-istunnassa lattialla tyynyjen päällä. Ei muuten ole ihan helppoa istua lattialla lyhyessä farkku-minihameessa =) Lisäämme valokuviin hieman kuvia reissultamme, niin voitte nähdä, missä oikein kävimme.

Itse Daegu (asukkaita 2,5 miljoonaa) tarjoaa matkailijalle todella paljon nähtävää. Uskon, että koko
syksyn aika emme edes ehdi nähdä kaikkea Daegusta. Täällä järjestetään kyllä opastettuja reissuja, jollaisella mekin olimme. Huonoa järjestetyissä reissuissa on kuitenkin se, että kaikki opastus tulee vain koreaksi, joten aina on hyvä olla ”tulkki” mukana. Itse reissu ei maksanut kuin 5000 wonia eli noin 4 euroa ja retken kesto oli kuitenkin 7 h ja ajelimme bussilla varmaan noin 200km.

Korealaisilla on hieman erilainen aikakäsitys kuin länsimaalaisilla. Jos sovitaan, että nähdään pääportilla kahdeksalta, voi se korealaisille tarkoittaa yhtä hyvin 7.45 kuin 8.45. Myös tarkkojen kohtaamispaikkojen sopiminen voi olla hankalaa, niin kuin se täällä vaikeaksi osoittautui. Olimme nimittäin ennen kaupunkikerroksen alkua sopineet yhden korealaisen opiskelijan kanssa tapaavamme yliopiston pääportilla, koska emme olleet aiemmin menneet metrolla paikkaan, josta kaupunkikierros alkoi. Odotimme pääportilla, mutta ketään ei saapunut paikalle, hän olikin ollut metroasemalla, mistä johtuen emme löytäneet toisiamme. Ei siis auttanut muu kuin lähteä taas seikkailemaan metroasemalle. Metrojen vaihtokohdassa olimme taas totuttuun tapaan hieman pihalla kuin lumiukot. Kaksi koreaa puhuvaa mummoa ja yksi pappa yrittivät kovasti auttaa, mihin meidän tulee mennä. Koska yhteistä kieltä ei ollut, hoimme pysäkkimme nimeä koreaksi, ja löysimme kuitenkin oikeaan metroon ja lähes ajallaan sovittuun paikkaan. Olemme siis huomanneet, että täällä tullaan heti auttamaan, jos vaan näyttää hiemankin eksyneeltä tai harhailevalta. Mielenkiintoista siitä tekee sen, että usein ei ole yhteistä kieltä, mutta aina olemme oikeaan paikkaa löytäneet ja saaneet tarvittavat asiat hoidettua.