Kahden päivän retki Korean rannikolle on onnellisesti takanapäin ja odotellessa lämmintä vettä, ajattelin hieman kirjoitella matkastamme.

Lähdimme siis perjantaiaamuna koko vaihtariporukkamme kanssayliopiston järjestämälle ja kustantamalle retkelle Korean kaakkois-rannikolle. Heti ensimmäisenä istuimme linja-autossa pari tuntia, ennen kuin olimme perillä Pohangissa sijaitsevalla Posco-nimisellä terästehtaalla. Kävimme tutustumaan sen historiaan museossa, jonka jälkeen lähdimme kiertämään linja-autolla lävitse tehdasaluetta. Alue oli aivan valtavan kokoinen, ja se on rakennettu kokonaan meren päälle! Voi siis kuvitella, kuinka Koreassa ei todellakaan ole ylimääräistä tilaa. Korean muutenkin pienestä pinta-alasta 70 % on vuoristoa, joten tästä johtuen asukastiheys on asutusalueilla valtava. Siksi siis tehdasalueita on rakennettu meren päälle, koska maa-alueilla ei ole tilaa suurille tehtaille. Pääsimme kierroksemme aikana myös katsomaan tehtaan sisälle. Melu oli aivan sanoin kuvaamaton. Suuri ihmetys oli se, että työntekijöillä ei ollut kuulosuojaimia saati sitten meillä mitään korvatulppia. Astua tallustelimme siellä sitten kädet korvissa ja katsoimme pauhaavia teräsmasiinoita. Ei ihme, että korealaisilla on kuulossa vikaa.

Lounaan nautimme Poscon omassa ravintolassa, ja tarjolla oli sekä korealaista että länsimaalaista ruokaa. Olimme niin innoissamme kun riisin ja kimchin sijaan sai välillä jauhelihapihviä ja ranskalaisia. Toki lisukkeena oli korealaiseen tapaan maustettuja kasviksia. Mutta jauhelihapihvin syöminen auttoi samalla lihan kuin tavallisenkin ruuan kaipuuseen. Vaikka eivät ne ollut yhtä hyviä kuin suomalaiset jauhelihapihvit.

Pohangista suuntasimme linja-automme kanssa kohti Ulsania ja Hyundain tehdasta. Olimme niin kovasti odottaneet, että saisimme mukaamme lahjana hienot Hyundait, niin kuin sitten saimmekin, mutta vaan leikkiauton kokoiset. Jokaiselle oli varmaankin tärkeämpää se, että pääsi poseeraamaan upouusien autojen viereen, ja hieman kokeilemaan, miltä istuminen auton sisällä tuntuu. Pääsimme myös katsomaan, kuinka niitä korealaisia Hyundaita oikein valmistetaan. Siellä se auto valmistuu liukuhihnatyöskentelyn tuloksena. Ei kyllä käy kateeksi työntekijöitä, jotka siellä työskentelevät. Toivottavasti saavat edes alennusta Hyundai-auton ostosta. Tehdas oli niin ikään rakennettu aivan meren rannalle, ja satamasta lähtee päivittäin autoja ympäri maailmaa. Vielä satamassa toivoimme, että jokunen auto olisi voinut tulla meille etukäteistoimituksena kotisuomeen, mutta taitaa olla turha toive. Tulee vain tyytyä Hyundaihin kirjahyllyn reunalla.

Hyundain tehdaskierroksen jälkeen istuimme taas bussissa, ja matkasimme majapaikkaamme Gyeongju-cityyn. Itse kaupunkiin emme kuitenkaan ehtineet tutustumaan, sillä hotellimme sijaitsi vuorella, ja kaukana kaupungin vilinässä. Oli kerrankin ihanan rauhallista. Ympärillä ei ollut hektisiä korealaisia ja miljoonakaupungin vilinää. Saimme nauttia vuoriston raikkaasta ilmasta ja mukavasta nukkumisesta…tai siis ei aivan jokainen… Kun olimme saaneet huoneemme avaimet, lähdimme innoissamme katsomaan, kuinka kerrankin saisimme nukkua oikeissa hotellin mukavissa sängyissä asuntolamme kovien kerrossänkyjen sijaan. Tea nukkui samassa huoneessa saksalaisen ja amerikkalaisentytön kanssa. No löysimmekin yhden mukavan 120 cm leveän parisängyn, mutta toisesta huoneesta puuttui sänky kokonaan. Häh… olikohan tämä joku poiskäytöstä oleva hotellihuone? Ei suinkaan, vaan yksi huone oli tarkoitettu korealaiseen yöpymiseen, joka tarkoittaan toisin sanoen vaan peittoa lattialla. Ei siis edes patjaa, vaan pelkkä peitto! Poikien huoneessa oli sama tilanne, ja siellä nopeus oli valttia, nopeat syövät hitaat. Tyttöjen huoneessa oltiin inhimillisempiä,ja mietimme, kuinka huoneet jaetaan. Minun onnekseni pääsin nukkumaan oikeaan sänkyyn lattia majoituksen sijasta. Olivatpa maittavat unet, kun ei tarvinnut kömpiä makuupussiin, vaan sai nauttia paksusta peitosta, ihanasta tyynystä ja pimennysverhoilla pimennetystä huoneesta.

Saimme reissun aikana maistaa todella herkullisia korealaisia ruokalajeja, nimiä en kylläkään pysty muistamaan. Jotkut ruokalajit ovat kylläkin länsimaalaiselle hyvin hankalia syötäviä. Vaikka tuliseen makuun olisi jo tottunut, lasinuudeleiden syöminen keittoliemestä metallitikkujen kanssa tuottaa edelleen vaikeuksia, kokeilisitte vaikka. Myös viiriäisten munien poimiminen kulhosta tikuilla tuntuu välillä urheilusuoritukselta.

Yhteinen iltamme huipentui nuotiolla laulamiseen. Nuotiolle ei suinkaan oltu tuotu lauluvihkoja ja akustista kitaraa vaan korealaiseen tyyliin nuotion vireen oli vedetty jatkojohdoilla suuri karaoke-masiina. Siinä sitten laulettiin karaokea isolta screeniltä notskin vieressä. No, tulipahan sekin koettua. Useiden opiskelijoiden ilta jatkui aamun pikkutunneille saakka professori etunenässä (Markus voi kertoa lisää jatkoista, sillä minä autuaana nautin pehmeästä sängystä omassa huoneessamme).

Seuraavana aamuna olikin bussi täynnä aika väsynyttä porukkaa, ja kaikki eivät kyenneet katselemaan buddhalaisia temppeleitä japatsaita. Kävimmekin katsomassa monia mahtavan näköisiä temppeleitä kauniine Buddha-patsaineen ja koristeineen. Valitettavasti Buddha-patsaiden valokuvaaminen on kiellettyä, mistä johtuen emme voi teille kuvamateriaalia sieltä välittää. Täällä Koreassa jokainen vuosi on jonkun eläimen vuosi. Tämä vuosi on sian vuosi, ja se koetaan onnen tuojana. Toisin sanoen tämä vuosi on onnen vuosi. Siksi mekin erään temppelin pihalla silitimme sika-patsasta hyvän onnen ja hyvinvoinnin toivossa. Toivottavasti siitä oli hyötyä.

Buddhalaisen temppeli-kierrosten jälkeen siirryimme taas paikasta toiseen, ja vierailimme Gyeongjun 80 metriä korkeassa rakennuksessa. Maisemat olivat mahtavan näköiset, vaikka minusta itse torni oli vieläkin komeamman näköinen. Torni on nimittäin rakennettu sillä periaatteella, että se ”sisäosa” jäljittelee kauan aikaa sitten ollutta Baabelin-tornia. Torni on lähes kokonaan lasia, joka tekee sen minun mielestä upean näköiseksi. Nyt messujen ajan joka ilta tornin seiniin heijastetaan valojen avulla erilaisia kuvia ja kuvioita. Valitettavasti me emme päässeet sitä valo-show’ta näkemään.

Kun viimein illalla pääsimme takaisin asuntolaamme, oli kokoporukka hyvin nuutuneen ja väsyneen oloinen. Koskaan ei päivällispöydässä ole ollut yhtä hiljaisia opiskelijoita kuin heti reissun jälkeen. Uni tulikin heti kun pään laittoi omalle tyynylle, ja sitä riittikin puolivuorokautta.