En tiedä johtuuko se tämän hetkisestä nuhastani, vai muuten
vain syksyn saapumisesta tänne, mutta monet asiat ovat viime päivinä ruvenneet rassaamaan mieltäni. Päällimmäisenä voin sanoa, että ryhdyn olemaan korvia myöten täynnä tätä asuntolaelämää. 10 m2 huoneen jakaminen korealaisen kanssa tuntuu välillä todella rasittavalta. Varsinkin kun omaa rauhaa saa hakea kissojen ja koirien kanssa. Jos Suomessa on tottunut asumaan yli 60 m2 asunnossa, on tämä jotain aivan uskomatonta. Kuten olen jo aiemmin maininnut, minun huonekaverini keräilee huoneemme nurkkiin epämääräisiä sukka ja pyyhekasoja, mistä johtuen
huoneemme on kuin pommin jäljiltä. Onneksi yläsänky on minun valtakuntani, johon huonekaverini vaatekasat eivät ainakaan vielä ole asettuneet.

Täällä asuessa on ryhtynyt kaipaamaan jotain aivan perinteisiä asioita Suomesta, kuten esimerkiksi omaa jääkaappia. Usein täällä suomalaisten tyttöjen ja Markuksen kanssa haaveillaan, kuinka mukavaa olisi illalla ottaa omasta jääkaapista jogurttia ja syödä sitä marjojen ja murojen kanssa. Tai Markus lähinnä haaveilee kunnon juustosta ja lihapiirakasta. En tiedä nauraako vai itkeäkö, mutta katsoimme eilen elokuvaa, ja minun leffaevääni oli 1 vaalea paahtoleivän palanen (ei paahdettuna), 1 banaani ja omena viipaloituna sekä kuppi vihreää teetä. Markuksen leffaeväät oli myös paahtoleivän pala ja lasi vettä. Molempien mielestä iltapala oli oikein hyvä, ja minulle se oli yksi päivän kohokohdista. Kummasti sitä turtuu tähän ruokaan täällä. Leipä maistuu hyvältä ilman päällisiä ja yksi jogurtti aamupulalla silloin tällöin tuntuu taivaallista. Kuten olen varmaan aiemmin kirjoittanut, ruokalan tarjoama päivällinen on tasoltaan vaihteleva. Tänään osasimme odottaa hieman heikompaa ruokatarjontaa, sillä pari viimeistä päivää ruoka on ollut hyvää. Tänään siis ruokana oli todella suolaista tonnikalan pyrstöä, riisiä ja perunoita ihmeellisessä makeassa kastikkeessa. Ajattelimmekin lähteä poikien kanssa hakemaan pizzaa läheisestä pizzeriasta, sillä tämän päivän ruokatarjonnan jälkeen menen muuten hyvin nälkäisenä nukkumaan.

Jaksan tuskin odottaa joulupöydän tarjoamia herkkuja. Lähes joka aamu haaveilen riisi­- tai mannapuurosta herkullisen kiisselin kera. Riisipiirakkaa ja munavoita on tullut täällä moneen otteeseen ikävä, lihapullia ja perunamuusia unohtamatta. Onneksi vielä on jäljellä hapankorppuja ja suomalaista salmiakkia, jotka aina pahan päivän tullen lievittävät suomalaisten ruokien kaipuuta.

Niin se syksykin on sitten saapunut tänne Koreaan ihan viikon sisällä. Aamulla ja illalla on jo todella viileää, jolloin takille ja lapasille on jo käyttöä. Hassua tässä säässä on se, että päivällä saattaa edelleen lämpömittari kivuta lähelle +20, vaikka illalla ollaan reippaasti alle 10 asteen. Lunta kyllä hieman kaipailen, tänne Daeguun ei lunta kyllä ole luvassa, joten ensimmäisten lumihiutaleiden näkemistä saamme odotella vielä pari kuukautta.

Ruokakulttuurista vielä sen verran, että kävin sunnuntaina kirjakaupassa, ja löysin sieltä hyvän englanninkielisen korealaisen keittokirjan. Yksi korealainen tyttö lupasi vielä opettaa minulle kuinka korelaista ruokaa valmistetaan, joten varautukaa siihen, että pääsette makumatkalle tulisen ja makean ruuan pariin.