Taas ollaan takaisin Daegussa tuolta maailman kolmanneksitai neljänneksi suurimmasta metropolista, Seoulista. Olihan taas mukava palataomaan Korean kotikaupunkiin, vaikka asuntolaan palaaminen tuntuu aina vaanenemmän ja enemmän painajaiselta. Mutta kummasti se auttaa, kun saa muidensuomalaisten kanssa purnata asuntolassa asumisen vaikeutta, ja tajuta, ettähittovie, en olekaan ainoa, joka on kurkkua myöten täynnä huoneen jakamistaaasialaisen kanssa, joka ei ymmärrä ottaa muita ihmisiä huomioon.

Mutta nyt siis hieman palailua itsenäisyyspäivän tunnelmiin.Suomen suurlähettiläs oli kutsunut meidät, kuten kaikki muutkin Koreassa asuvatsuomalaiset itsenäisyyspäivänvastaanotolle Seouliin. Vastaanotto pidettiinSeoulin suurimmassa hotellissa, joka olikin jotakin todella suurta ja kallista.Halvin huone tuolta yltiökalliista huoneesta irtoaa noin 400 eurolla, joten eiollut aivan sopiva meidän budjettiimme yöpymistä ajatellen. Lähdimme täältäDaegusta kohti Seoulia jo aamulla todella aikaisin KTX-junalla, joka pinkaiseesinne alle kahdessa tunnissa. Saattoi siinä olla korealaisilla hiemanihmettelemistä, kun ängin yltiöpieneen junanvessaan kaikkien kimsujen jakampsujeni kanssa vaihtamaan juhlavaatteita (enhän voinut koko matkaa matkustaapienessä juhlahameessa). Loppujen lopuksi sain juhlavaatteet ylleni jatepastelin pitkin Seulin katuja juhlahameessani ja tennareissa (en saanutSuomesta mahtumaan mukaani talvisia juhlakenkiä). No juhlien jälkeentuhkimotarina loppui, ja normivaatteet vaihtuivat ylle Lotte-hotellin vessassa,ja en enää kummastuttanut tennarihamemuodillani.

Mutta itse juhla oli todella hieno. Itse asiassajuhlavieraista suurin osa oli korealaisia ja suomalaisia oli vain pieni ripaus.Kuitenkin niin monen suomalaisen näkeminen tuntui todella erikoiselta javarsinkin suomen puhuminen muille kuin täällä asuville vaihtareille oli ensinhämmentävää. Varsinkin korkea-arvoisille ihmisille puhuminen suomeksi olivaikeaa, niin hassulta kuin se saattaa kuulostaakin. Toivoimme niin kovastisaavamme syödä vaikka edes keitettyjä perunoita tai lihapullia, mutta seosoittautui vain haaveeksi. Ruoka oli kyllä todella hyvää ja maukasta, mutta eiyhtään suomalaista. Ei sentään kimchiä, mutta esim. friteerattua kanaahapanimeläkastikkeessa, eli itsenäisyyspäivän juhla-ateria aasialaisittain. Tarjollaoli todella paljon erilaista lihaa, mikä lämmitti Markuksen ja muiden miestenmieltä todella paljon. Minun mahani sanoi riks raks ja poks jo ensimmäisenliha-annoksen jälkeen, joten keskityin lähinnä hedelmätarjoiluun aina mansikoistaverkkomeloniin.  Kuten Markus jo aiemminmainitsi, täällä tuoreen salaatin syöminen on jotakin todella luksusta.Vihannekset ovat yltiökalliita, joten ruokalassamme tarjoillaan hyvää salaattiavain suurina juhlina. Silloin vietänkin aikaa ruokalassa tuplaten kauemmin, jahiivin salaattiastialle aina kun keittiöleidien silmä välttää (usein kunsalaattia saa ottaa vain määrätyn verran). Onneksi kadulla myytävätperushedelmät ovat mukavan hintaisia, joten opiskelijabudjetillakin hedelmiävoi ostaa huoletta. Ainakin minä olen ostanut, sillä hedelmien syömisestä ontullut yksi päivän kohokohdista.

Pitää vielä mainita korealaisesta kampaamokäynnistäni. Koskaluoja ei ole suonut minulle ihan niin vaaleaa päätä, kuin välillä sen haluaisinolevan, jouduin turvautumaan kampuksemme kampaamopalveluun juurikasvunpeittämiseksi. Tarkoituksenani oli saada vaaleita raitoja, joilla juurikasvupeittyy mukavasti. Koska yksikään korealaisista ystävistäni ei joutanut mukaanitulkiksi kampaamoon, suuntasin sinne keltainen pos it-lappu kourassa, jossaluki koreaksi ”haluaisin vaaleita raitoja, kiitos. Etsin odotellessani vieläkirjasta kuvan, jossa pää oli täynnä raitoja ja hoin herkeämättä Blitz, blitz(en ole varma kuinka kirjoitetaan, mutta tarkoittaa hiusraitoja). Kuitenkinsiinä vaiheessa, kun istuin tuolissa hiustyvi täynnä jotain sinistä mönjää,tajusin, että ei tämä tyttö taida raitoja saada. No lopputulos muistuttaalähinnä kirkkaankeltaista ohrapeltoa eikä niinkään luonnollisen vaaleitaraitoja. Tilannetta kuvaa hyvin täällä yleiseksi muodostunut sanonta”pahemminkin asiat voisivat olla”, niin kuin erään saksalaisen opettajankohdalla. Meidän koreankielen opettajamme nimittäin kertoi, kuinka saksalainenmiesopettaja oli käynyt samaisessa kampaamossa muutamaviikko sittenhiustenleikkuussa, mutta leikattujen hiusten lisäksi, kampaaja oli leikannutpalan miehen korvasta pois. Pala oli ollut oikein kunnon kokoinen, joten hänetoli toimitettu sairaalaan jatkotoimenpiteisiin. Saan siis olla edelleentyytyväinen, että molemmat korvat ovat tallella, vaikka pää hieman ohrapeltoamuistuttaakin :)

Ensi viikolla alkaa loppukoeviikko. Onneksi meillä ei olekokeita kuin kielestä, kulttuurista ja taekwondosta, joten meidän ei tarvitselukea hullunlailla läpi vuorokauden niin kuin korealaisten. Taekwondossa meilläon punaisenvyön koe, joten jos hyvin menee, niin tulemme kotisuomeen punaistenvöidenomistajina. Muutenkin kannattaa olla varuillaan, sillä olemme harjoitelleetsellaisia sarjoja potkuja ja lyöntejä että oksat pois. Ei siis kannata tullaminullekaan turhaan ryppyilemään :) Kävi nimittäin edellisellätaekwondo-tunnilla niin, että potkaisin saksalaista poikaa vahingossa polvellasuoraan päähän. Harjoittelimme kahdestaan yhtä sarjaa, jossa ensin tuleepotkaista mahaan ja tämän jälkeen vasta päähän. Unohdin sen mahaan suunnatunpotkun, ja suuntasin polveni kohti parini päätä, koska hän valmistautuimahapotkuun jännittämällä vatsalihaksia, ja laskemalla hieman päätään, pamautinpolveni suoraan hänen silmäkulmaan. Isku oli melko voimakas, sillä tunsin senmyös omassa polvessani, miltä mahtoikaan tuntua silmäkulmassa? Onnionnettomuudessa, että mitään pahempaa ei sattunut, ja näin jälkeenpäin olemmevain nauraneet asialle. Saa nähdä uskaltautuuko kukaan pojista parikseni ensitunnilla… Tarkennus vielä huolestuneelle äidille, että yleensä potkut jalyönnit eivät osu kehoon, sillä hahmotamme vain liikeratoja. Ei siis tarvitseolla huolissaan siitä, että tulemme takaisin pää kainalossa. Ja yleensätunnilla harjoittelemmekin liikesarjoja, ei mitään taistelujuttuja.