Travelmarket England
Choose country:
 

Free Travellog

 

 
teajamarkuskoreassa » Journals » Kaikki niin erilaisia ja niin samanlaisia

Kaikki niin erilaisia ja niin samanlaisia



Kulttuurit kohtaavat Koreassa


Kohta kolme viikkoa reissua takana.  Tea on hoidellut ahkerasti blogituspuolta, minun odotellessa vapaan piratismin sallimia ohjelmistoja.  Joten laitampa kasaan vähän ajatuksia ennen nukkumaan menoa. Tosin klo 01:00 paikallista aikaa alkaisi Suomi-Puola EM-karsinta ottelun sellostus. Taidampa koittaa valvoa, britti professorin Korean kulttuuri tunnilla on hyvinkin tavanomaista ottaa pienet torkut.

huonekaveri

Minun huonekaverini  nimi on You Chul Hon. Hän on uskonnoltaan budha, joita on noin 25% Etelä-Korean kansalaisista. Vierailimme viime viikolla budha temppelissä  tutustumassa budhien ”rukoiluun” ts. toivomassa toiveiden toteutumista. Olen vielä aika pihalla siitä uskonnosta, mutta tuntuu todella mielenkiintoineselta uskonnolta. Budhat ovat kautta historian olleet aktiivisia kamppailulajien harrastajia. Huonekaverinikin omaa Judon mustanvyön, mutta tuskin hän kuitenkaan kylmissä vesiputouksissa treenaa. Huonekaveri on asuntolan vanhin senior, joten huoneeseemme vierailulle tulevat kumartava hänelle. Tosin itse asiassa minä olen pari vuotta häntä vanhempi, mutta empä  viitsi sitä kertoa.  Erään kurssin pojille kun selvisi, että minä olen heitä vanhempi ja omaan neljä sivuainetta alkoi sellanen alemuuskompleksikumartelu etten ole ennen nähnyt. He antoivat minulle koreankielisen tittelin  ja sanoivat, että kätellessä minun pitäisi nostaa katsetta ja heidän laskea päätään. Pojat olivat toisaalta hyvinkin vakavan oloisia, mutta yhteisymmärryksen kautta äkkiä selvisi, ettei minulle tarvitse kumarrella. Tosin kyllä tuntuu ikäni kerrottua, että arvostus on ylempänä ja ovet avautuu useimmin.

Kun saavuin Koreaan tultuani asuntolaan ei huonekaverini ollut vielä paikalla. Koitin kysellä muilta opiskelijoilta, millainen kaveri tämä huonekaverini oikein on. Vastauksia ei oikein tahtonut löytä, koska kukaan ei oikeen uskaltanut puhua itseään vanhemmasta opiskelijasta. Eli tälläistä arvomaailmaa.

baarit

Muutamaan otteeseen on tullut lähdettyä lähialueen baareihin, eteenkin länsimaalaisvaikutteinen Hard Rock on tullut tutuksi. Sinne kokontuun niin vaihtareita, englannin opettajia kuin jenkkisotilaitakin. Vapaista biljardi pöydän vuoroista saa välillä keskustella mongolialaisten kanssa. He eivät oikein taida tykätä vuorolistan lukemisesta. Muutenkin aika moisia kavereita, hepat ja sapelit vaan puuttuu. Lordi, Rasmus ja Him sekä Nightwish suomalaisten ja saksalaisten yhteisiä suosikkeja. Kaikki maailman biisit löytyy kunhan lapulle osaa kirjoittaa. Perus oluet, mitä yleensä tilataan ovat Hite tai Case merkkisiä, vähän lapinkullan makuisia. 3 litraa jättituoppi yleensä 8,000-12,000 wonia elikkä 7 euroa. Tilataan aina yhdessä, itse ei sovi kaataa omaan lasiin, kaverin lasiin ei saa kaataa ennen kuin se on kokonaan tyhjä, soveliasta on kannatella kaksin käsin omaa lasia, kun joku siihen kaataa juotava. Useimmitten alkuilta menää näillä säännöillä ja loppu illasta kyllä näyttää japanilaisilla, kiinalaisilla sekä eteekin saksalaisilla olevan ongelmia pitää näitä pöytätapoja yllä. Suomalaiset ja venäläiset voivat kantaa lippuaan korkealla tässä asiassa.

Muitakin ulkomaalaisia olut merkkejä löytyy, mutta varsin kallista. Soju on perinteinen viina tosin vain 20%, venäläistytöille se kuitenkin tuntuu maistuvan, tosin aika laimeaa heidän makuunsa. 1,000 wonia pullo joten 70-80 senttiä ei ole paha hinta.

Muut vaihtarit ovat kävivät viime perjantaina keskustan klubeilla, tosin minä ja tea sekä kaksi jenkkiä lähdimme valmistautumaan ensimmäiseen ”temppeli reissuun”.  Ulkomaalaiset olivat tervetulleita ilmaiseksi klubeihin ja saivat vielä juomalippujakin.  Kuulemma pimeitä ja kovaäänisiä klubeja.

Hauska juttu ja erittäin suosittua on baari-illan aikana, ennen tai jälkeen vuokrata karaokehuone. Joka kulman takaa löytyy tälläisiä n. 15000 wonia 10-12 euro maksavia pieniä noin 10-20 neliön kokoisia, isolla tauluteeveellä ja karaokevehkeillä varustettua bilemestaa. Mikeissä hirveä kaikupäällä ja volumet kaakossa. Todella hauskaa ja omat oluet mukaan, sillä suht kallis kioski palvelee sisäpuolella. Täytyy ottaa kuvia ensi kerralla.

Yleinen vaihtarien suosima ”baari” on Family market eli 24/7 kauppa kadun varressa, halvat hinnat ja mukavat puutarhatuolit sekä korealainen katufiilis. Tosin eipä ole hirveästi tultu käytyä rillumassa, kun on aika vauhtipäällä kampusaluellaa.

Taidampa jatkaa huomenna kirjoittamista ja lähteä ulko-ovelle kaakaolle. Huonekaveri senkun jatkaa kouluhommia. Hän aloitti aamulla ennen seitsemää ja jatkaa useimmiten opiskelua aamu kahteen. Parit judo treenit väliin ja safkat, siinäpä se hänen arki.  Huh huh, ei voi kuin ihmetellä!

Pitää vielä tähän loppuun lisätä, että jokaisen ihmisen tulisi saada kokea välttämättä kokea, miltä tuntuu syödä aamupalaa samaan aikaan itävaltalaisten, japanilaisten, venäläisten, ranskalaisten, korealaisten, saksalaisten, amerikkalaisten, kazakstanilaisten, kiinalaisten, suomalaisten ja turkkilaisten kesken. Siinä on vain jotain niin uskomattoman hienoa yhteenkuuluvuuden tunnetta, kun kaikkia väsyttää samalla tavalla ja ketuttaa luennoille lähtö. Kaikki niin erillaisia ja niin samanlaisia.

P.s Aulassa pari japanilaista ja korealaista toivottivat Suomelle onnea illan matsissa!




 



Journal info

 
Travelmarket England
The travel search engine Travelmarket.co.uk searches across more than 1,000 websites to find the best and cheapest travels for you.