Travelmarket England
Choose country:
 

Free Travellog

 

 
teajamarkuskoreassa » Journals » Korealaisesta yhteiskunnasta

Korealaisesta yhteiskunnasta

Kerään hieman kokoon ajatuksia korealaisesta yhteiskunnastasen perusteella, mitä olen täällä asumisen aikana havainnut ja, mitä olemmeoppitunneilla keskustelleet. Ensimmäisenä voin sanoa, että me suomalaisetnaiset saamme olla todella tyytyväisiä siitä, millainen asema meilläyhteiskunnassa on. Täällä ajatellaan edelleen hyvinkin vahvasti, että naisenpaikka on kotona lieden ääressä vaikka takataskussa olisi lääkärinpaperitKorean korkeatasoisimmasta yliopistosta. On siis hyvin normaalia, että tyttöopiskelee usean vuoden ajan yliopistossa, mutta ei kuitenkaan koskaan siirrytyöelämään, vaan jää kotiin pitämään huolta lapsista ja aviomiehestä. Muutenkintyönsaaminen täällä on todella hankalaa. Ensi helmikuussa valmistuvat seniorityrittävät tällä hetkellä kovasti löytää potentiaalisia työpaikkoja, joihinpääsisi haastatteluun. Oma tuutorini on stressannut töiden saamisesta joreilusti puoli vuotta ennen valmistumista. Todellisuudessa usein työpaikatmenevät niille opiskelijoille, jotka ovat opiskelleet Seoulinhuippuyliopistoissa, ja Keimyungin keskitason yliopiston opiskelijoiden tuleeetsiä työpaikkoja kauemmin ja hartaammin. Niin julmalta kuin se kuulostaakinniin edes yli 100 000 euron satsaus lukukausi maksuihin, ei takaa sitä,että saa työpaikan valmistumisen jälkeen. 

 

Palaan vielä siihen naisen asemaan. Keskustelimme juuriviime viikolla tunnilla naisen asemasta Koreassa. Yksi miespuolinen ystävämmekertoi, kuinka hänen isänsä on aina hyvin vihainen hänelle, jos hän auttaaäitiä kotona esim. keittiöhommissa. Toisin sanoen etenkin vanhemmillakorealaisilla miehillä on edelleen se periaate, että naisen tulee palvellamiestä ja tehdä kaikki kotityöt. Samainen ystävä kertoi myös, kuinka hänenisänsä ei päästä äitiä lähtemään kotoaan mihinkään, vaikka itse olisirilluttelemassa muiden miesten kanssa. Okei, esimerkki saattaa olla eräänlainenääripää, mutta se on hyvä muistutus meille suomalaisille siitä, kuinka olemmeeräänlaisia edelläkävijöitä naisen aseman suhteen. On siinä korealaisillaihmettelemistä, kun kerroimme, että Suomen valtion johdossa istuuvaikutusvaltainen nainen, joka samalla johtaa myös koko armeijan toimintaa. Saatikkasitten se, kun kerroimme, että Suomessa me naiset voimme astua armeijanleiviin.

 

Korealaisessa yhteiskunnassa vallitsee syvä kunnioitusvanhempia ihmisiä kohtaan. Täällä on arvokasta vanhettua, sillä silloin voinauttia nuorempien kunnioituksesta. Siinä missä länsimaissa halutaan saavuttaaikuinen nuoruus, täällä vanhetaan arvokkaasti. Ikä näyttelee siis hyvin suurtaroolia, sen voi huomata ihan täällä asuntolan normaalissa elämässä. Nuoremmatopiskelijat, ja siis samalla vähemmän aikaa opiskelleet, kumartavat vanhempiaopiskelijoita ja osoittavat sillä tavalla omaa kunnioitustaan. Länsimaisensilmin se tuntui ensin todella erikoiselta. Voiko siis olla totta, ettäystävykset kumartavat toisilleen. Samalla tavalla kumarretaan, kun esimerkiksisaadaan ruokaa keittäjältä tai poistutaan oppitunnilta. Pikkuhiljaa olenhuomannut kumartamis-tavan siirtyneen myös meidän länsimaisten keskuuteen. Sitäkummasti kumartaa samalla kun poistuu lähikaupasta ja huutaa anjonhigesejo(näkemiin). Saa nähdä, kuinka kummia katseita Suomessa saa osakseen, jos tekeesaman Citymarketin kassalla :) Ainiin, Markus vaikuttaa olevan myös aikaarvostettu täällä, siis jo ikänsäkin puolesta, mutta myös siksi, että hänelläon yhden pääaineen lisäksi neljä sivuainetta. Siksi häntä onkin välilläkutsuttu opaksi (isoveli).

 

Täällä Koreassa vallitsee samanlainen ajatusmaailma syntyvänvauvan sukupuolesta kuin naapurissa Kiinassa. Korealaiset haluaisivat omallesuvulleen miespuolisen jatkajan, mistä johtuen useat tyttölapset eivätedelleenkään ole toivottuja. Olin aivan pöyristynyt, kun kuulin, että hyvinusein odottava äiti tekee abortin siksi, että masussa oleva vauva onkin tyttötoivotun pojan sijaan. Kuinka tämä yhteiskunta voi toimia ja lisääntyä, jos 50vuoden kuluttua ajatellaan edelleen samalla tavalla. Siinä loppuu naisetväistämättäkin kesken. Jo tällä hetkellä päättäjäelin täällä Koreassa onhuolissaan, sillä syntyvyys on maailman alhaisin. Voisikohan se siis ollaseuraus jostakin?

 

Koreassa nainen ei voi saada omaa sukuluetteloa. Toisinsanoen ennen avioliittoa nainen kuuluu isän sukuluetteloon, tämän jälkeen hänsiirtyy aviomiehen sukuluetteloon. Jos hän kuitenkin eroaisi aviomiehestään, jahänen isänsä olisi jo kuollut, hän siirtyisi poikansa sukuluettelon alapuolelle(vaikka siis poika olisi kuinka nuori tahansa). Jos kuitenkin kävisi niin, ettänaisella ei olisi miespuolisia lapsia, hän siirtyisi enon/sedän sukuluetteloon.Toisin sanoen nainen on täällä hyvin riippuvainen ensin omasta isästään tämänjälkeen aviomiehestään ja viimeisenä omasta pojastaan. Saamme siis suomalaisetnaiset olla tyytyväisiä siitä, kuinka hyvä naisen asema kotisuomessa valitsee,vaikka se siippa sieltä sohvalta aina välillä huutaisikin tuomaan lisää oluttaja voileipiä futismatsin palanpainikkeeksi.

Journal info

 
Travelmarket England
The travel search engine Travelmarket.co.uk searches across more than 1,000 websites to find the best and cheapest travels for you.