Kuulumisia taas pitkästä aikaa täältä syksyisestä Koreasta. Aika on vierähtänyt niin nopeasti, että en ole oikein ehtinyt päivittämään tapahtumia täältä Aasian päästä. Meillä loppui viime viikolla viikon kestävä ”välikoeviikko”, joka olikin aikamoinen opiskelurupeama pitkään aikaan. Sen jälkeen karistimme Korean pölyt kantapäistämme, ja suuntasimme katsomaan Shanghain nähtävyyksiä. Reissu oli sanoin kuvailemattoman mahtava. Kirjoittelen siitä myöhemmin, sillä kerrottavaa on niin paljon, että kaikkea tuskin enää muistan.

Kirjoittelen nyt siis hieman havaintojani korealaisesta opiskelusta. Ensinnäkin olen varmaan jo, maininnut, että korealaiset opiskelevat todella paljon. Jo lukiossa he opiskelevat noin 12–15 tuntia päivässä. Aikaa siis unelle ja vapaa-ajalle ei päivän aikana jää paljoakaan. Eisiis ole ihmeellistä, jos täällä asuntolassa tulee aamuyöllä vastaan opiskelevia korealaisia samaan aikaan kun sinä menet käymään vessassa. Markuksen huonekaveri kuuluu niihin korealaisiin, jotka opiskelevat kuin hullut. Hän opiskelee joka yö 03.00 asti, ja aloittaa uudelleen aamulla 07.00. Kunnianhimoa ei siis korealaisilta opiskelijoilta näytä puuttuvan. Jokainen korealainen ei kuitenkaan opiskele yötä päivää. Minun huonekaveri kuuluu taas kastin toiseen päähän. Lähes joka hetki, kun hän on huoneessamme, hän joko katsoo Pakoa tai tsekkailee internetin vaatekauppojen valikoimia. Koeviikkojen aikaan kirjasto täällä kampuksella on auki 24 tuntia vuorokaudessa. Ahkerimmat opiskelijat voivat siis opiskella läpi vuorokauden nukkumatta silmäystäkään. Onkohan siinäkään sitten minkäänlaista järkeä?

Täällä Koreassa opiskelu yliopistossa on todella kallista. Meidän yliopistossamme täällä Keimyungissa yksi lukuvuosi maksaa suunnilleen 30 000 euroa (jos en nyt aivan väärin muista). Tämä on siis vielä keskitason yliopisto, joten Seoulin huippuyliopistojen lukuvuosi maksut voi tuplata. Ei siis ole ihme, että korealaiset todella opiskelevat ahkerasti saadakseen stipendejä, joilla kustantaa opintojaan. Kyllä ihmiset ovat täällä olleet kummissaan, kun olemme kertoneet, kuinka Suomessa opiskelu on ilmaista, ja kuinka saamme valtiolta jopa opintotukea joka kuukausi. Ei siis pidä valittaa meidän suomalaisten opiskelijoiden.

Jos suomalaisessa yliopistossa opiskellaan ongelmanratkaisua, niin täällä Koreassa kova sana yliopisto-opiskelussa on ulkoa muistaminen. Sen huomasimme etenkin lukiessamme välikoeviikon kokeisiin. Pääasia oli siis muistaa mahdollisimman paljon yksityiskohtia, ei niinkään suuria kokonaisuuksia niin kuin Suomessa. Kokeet täällä kestävät ainoastaan 50 min. Meillä oli esim. kulttuurin kokeessa 25 kysymystä, joihin tuli vastata. Usea kysymys sisälsi vielä monta osaa. Meidän tuli siis vastata noin 35 kysymykseen 50 minuutissa englanniksi. Vastaukset olivat kuitenkin useiden rivien mittaisia, ei siis mitään monivalintoja. Sai siinä kynä sauhuten kirjoitella tietoja shamanismista ja korean kielen kehittymisestä. Samaisen kurssin opettaja (joka on britti) luuli, että puhumme suomessa englantia yhtenä äidinkielenä. Varmaan kokeen tarkastuksen jälkeen hänelle selvisi, että englanti ei todellakaan ole äidinkielemme, sillä sellaista mongerrusenglantia koepaperini sisälsi.
Kuten olen aiemmin kertonut, saamme syödä ruokalassamme päivällisen. Iltapala on siis aina omilla harteillamme, ja usein se sisältää pullalta maistuvia sämpylöitä, hedelmiä tai nuudeleita. Markuksella hieman useammin pizzaa, että raukka saa joskus syötyä lihaa. Välikoeviikolla saimme kuitenkin yliopiston tarjoamaa iltapalaa. Se olikin oikein mukavaa, kun perinteisen kello yhdentoista tupatarkastuksen sijaan käppäilimme alakertaan hakemaan yöpurtavaa. Ensimmäisen iltana saimme oikein hyvää kanaa amerikkalaisesta ketjuravintolasta (Kentucky Fried Chicken) leivän ja coca-colan kera. Hauskaa yöpurtavassa oli se, että se vaihteli aikamoisesti. Viimeisenä iltana, torstaina, saimme bataatin, kananmunan ja makumaidon. Muut opiskelijat (Markus mukaan lukien) odottivat donitseja niin kuin aiemmin, mutta minä olin niin innoissani, että hain jopa lisää bataatteja. Vasta täällä ollessani olen oppinut todella paljon pitämään bataateista. Jopa bataatti-pizza on erinomaista.

Välikoeviikon omista saavutuksistamme voin jo sen verran kertoa, että emme ole enää taekwondossa valkoisen vyön omistajia, vaan vyötäröllämme komeilee nyt vihreä vyö. Teimme keltaisen vyön kokeen, mutta saimmekin yhden asteen paremman vyön eli vihreän. Meidän taidoista en ole niinkään varma, mutta marraskuussa Taekwondo-festivaaleilla astumme lavalle esittelemään taitojamme shown merkeissä. Mahtaa tulla legendaarinen esitys.